sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vadelma-mantelijauhe-proteiinipannukakut

Ollaan oltu koko viikonloppu Markuksen kanssa Turussa ja päätettiin sen kunniaksi aloittaa tämä sunnuntaiaamu jollain ihanalla ja vähän enemmän eforttia vaativalla aamupalalla. Palloteltiin pitkään kahden superhyvältä kuulostavan reseptin välillä, ja loppujen lopuksi MINÄ päätin diktaattorin elkein, että teemme vadelmaisia proteiini-mantelijauhepannukakkuja. Ensi kerralla on vuorossa sitten se toinen resepti, eli Protein Mudcake.


Löysin alun perin tähän eksperimenttiin innoittaneen ohjeen Sats:in harjoittelusuunnitelmaan liittyvistä resepteistä. Muokkasin sitä kuitenkin proteiinisempaan suuntaan ja vaihdoin mustikat vadelmiin. Pannukakkujen paistaminen oli ainakin tällä reseptillä hiukan hankalaa, sillä joko öljy roiskui joka puolella tai pannukakut tarttuivat suhteellisen tiukasti pannuun kiinni, mikä taas vaikeutti kääntämisprosessia. Näidenkin pannukakkujen valmistamisessa maltti on valttia, eli levyt pienelle neidit ja urhot ja malttakaa mielenne siinä kääntämisessäkin! Pannukakkujen pitää olla kokonaan hyytyneitä myös päällipuolelta ennenkuin niitä kannattaa mennä lastalla sohimaan. Ja lasta sitten kerralla koko pannukakun alitse ja nopea kääntö! Kuulostaa toki helpolta, mutta ei se sitä aina ollut! Tässäkin asiassa harjoitus teki mestarin ja malttamattomuus kaikkosi pikku hiljaa! Ja vaikka ulkonäkö ei aina ollutkaan toivotun kaltainen, maku ei siitä kärsinyt! Nämä olivat ihan sairaan hyviä!!


Ainekset:

1 dl mantelijauhetta
1 dl Cook-Bake-Cake - proteiinijauhe (maustamaton)
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
165 g valkuainen
2 dl rasvaton maitojuoma
1 tl hunaja
n. 100 g vadelmia

Paistamiseen:
kookosöljyä (VAROITUS! Roiskuu!)

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä toisessa kulhossa valkuaiset, maitojuoma ja hunaja. Vatkaa kevyesti sekaisin.

2. Yhdistä kuivat aineet valkuais-maito-seokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaada joukkoon hiukan sulaneet/tuoreet vadelmat.

3. Muussaa vadelmia hiukan sekoittaessasi taikinaa. Vadelmat palavat nimittäin pannulla aika mukavasti, jos ovat kokonaisia. Muussattu kokonaisuus toimi siis paremmin!

4. Lämmitä lettupannu suhteellisen kuumaksi. Pienennä hellan lämpötila keskilämmölle. Käytä paistamisessa kookosöljyä tai älä käytä öljyä lainkaan. Kookosöljyllä pannukakut saavat pitsireunat, ilman öljyä paistettaessa lopputulos on mattamainen, jopa hiukan nahkamaisen näköinen. Maku on öljyä käytettäessä tietenkin astetta kookoksisempi, mutta ruiskuminen on sitten ihan huikeaa! Suojalasit päähän! ;)

5. Kaada taikinaa pannulle pieni kauhallinen ja anna levitä rauhassa. Paista pannukakkuja, kunnes yläpintakin on kokonaan tai ainakin lähes kokonaan hyytynyt. Kuten jo alussa mainitsin: lasta kerralla kokonaan pannukakun alle ja nopea flippaus! Jos pannukakku hajosi, ei se mitään, uutta yritystä kehiin, maku ei ulkomuodosta kärsi! Kääntämisessä voit käyttää apuna myös toista lastaa tai nuolua! (Toimi ainakin minulla hyvin)

6. Tarjoile pannukakkut vadelmien ja banaanin kanssa tai esimerkiksi rahkatäytteellä.


Energiaa koko taikinassa oli noin 681 kcal ja 100 grammaa kohti vain 116 kcal. Suhteellisen kevyt herkku siis siihen nähden, kuinka hyviltä nämä maistuvat!! 


Myös pinnalta hyytynyt pannukakku, siis valmis käännettäväksi!
Tadaa! Keskellä pieni repeämä, koska paistettu ilman öljyä!
Myös tämä yksilö paistettu ilman öljyä. Alapuolella kuva öljytystä yksilöstä!
Tämä pannukakku paistettu öljyllä. Pitsi reuna oli osassa selkeämpi, mutta hupsis, kun ne eivät kääntyneet sitten ihan niin näppärästi, joten kuvia niistä ei ole saatavilla.

Have fun in the kitchen,

Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti