torstai 10. huhtikuuta 2014

Proteiinimysli #2

Tein tosiaan viime viikonloppuna loppuneen proteiinimyslin tilalle uutta mysliä vähän eri reseptillä kuin edellisellä kerralla. Pohjana käytin kuitenkin edelleen sitä Fast:in Proteiinileivonnaisia - reseptivihkosesta löytyvää reseptiä, joskin muuntelin sitä tällä kertaa jonkun verran. Edellinen mysli oli suklaista, joten halusin tällä kertaa tehdä jotain aivan erilaista.

Mysli saikin makunsa nyt kookoksesta ja oli edellisen satsin tavoin erittäin hyvän makuista. Markuskin innostui tästä myslistä juuri suuren proteiinipitoisuuden ja hyvän maun vuoksi, joten tästäkään purkillisesta ei ole enää kuin pohjat jäljellä. Seuraavaksi taidan tehdä taas sitä suklaista versiota, tai jos oikein hurjaksi ryhdyn, niin teen samantien kaksi erilaista vaihtoehtoa purkkeihin odottelemaan. Meillä kun tätä herkkua tuntuu kuluvan aikamoisella vauhdilla. 



Ainekset:

2 dl tattarihiutaleita
100 g FAST Cook-Bake-Cake -proteiinijauhe, natural
6 kpl valkuainen 
tai
2 dl valkuaisia tetrasta
5 rkl maapähkinävoita
½ tl ruususuolaa
50 g kookoshiutaleita

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa valkuaiset ja maapähkinä voi ja vispaa kevyesti sekaisin. Yhdistä.
2. Taikinan tulee olla kosteaa. Huomasin, että kookoshiutaleiden takia taikina pääsi normaalilla valkuaismäärällä liian kuivaksi, joten lisää tarpeen mukaan valkuaisia. Minä taisin lisätä noin ½ desilitraa.
3. Murustele taikina pellille leivinpaperin päälle.
Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes mysli on rapeaa ja kevyesti paahtunutta. Huolehdi kuitenkin, että mysli on kuivaa.
4. Anna myslin kuivua hyvin ennen ilmatiiviiseen rasiaan pakkaamista.
5. Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi maidon, rahkan, jogurtin tai marjakeiton kanssa.

Yhdessä annoksessa kaloreja yhteensä: 1874 kcal, 100 grammassa mysliä n. 275 kcal.




Viivi

P.s. On ollut niin huono päivä tänään, ettei mitään järkeä. Polvi turvoksissa ja pää sekasin särkylääkkeestä. Toivotaan, että huomenna alkais taas elämä voittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti