lauantai 26. huhtikuuta 2014

Uusia proteiinipatukoita ja lauantain kuulumisia!

Heippa!

Nyt on alkanut se vaihe pääsykoeprosessissa, että viikonloputkin kuluvat pääsääntöisesti kirjoja puhki lukiessa. Tämän takia myös kirjoittelu on tavallista vähäisempää ja vapaa-aikani vietän pääasiassa X-asennossa maaten. En ala tänään illalla myöskään kovin syvälliseksi, vaan otan hiukan enemmän aikaa itselleni, jotta saan huomenna tänne jotain tähdellisempää tekstiä. 

Luimme Markuksen kanssa molemmat aamupäivän pääsykokeisiin, minkä jälkeen lähdimme käymään kaupungissa, koska olemme kerrankin Turussa viikonloppuna. Lukemista jatkettiin sitten taas neljän jälkeen kotiin palattuamme. Markus halusi kävelemään kauppahalliin, minkä lisäksi päätimme pistäytyä Hansan puolella Punnitse ja säästä:ssä sekä Glitterissä. 
Kauppahallissa on vain sitä jotakin. Ja pakko myöntää, että kävelimme kauppahallin kaksi kertaa ympäri ennen kuin saimme tarpeeksemme. Heh. Punnitse ja säästä:stä otin tällä kertaa myös pari uutta tuotetta kokeiluun, eli kaakaonibsejä sekä mulperimarjoja, ja ihastuin kumpiinkin heti ensi maistamalla! Omnomnom.

Päädyimme loppujen lopuksi myös Citymarkettiin, koska olin Pirkassa nähnyt ilmoituksen Electrolux Sport Blender:istä, joka oli lehden mukaan tarjouksessa hintaan 25 euroa. Noh. Olisihan se ollut ihme, jos tällä kertaa olisin vihdoin katsonut mainostajan oikein tai huomannut katsoa, mistä lähtien tarjous on voimassa. Ilmoittaja ei suinkaan ollut Citymarket (mutta jos mainos löytyy Pirkasta, niin pitäähän tarjouksen olla automaattisesti voimassa Citymarketissa, vai mitä?!) vaan Kodin Ykkönen, minkä lisäksi tarjous alkaa vasta 1.5.2014. Lähdimme siis blenderin suhteen tyhjin käsin kotiin, mutta matkatessamme kohti kylmähyllyjä eksyimme keskelle "Proteiini-hypetystä" ja esilleasettajia, mikä jatkui prodehyllyjen välistä aina kylmähyllyille asti. Yksi esilleasettajista oli Fast, joka oli esittelemässä proteiini-smoothieitaan sekä Naturally High Protein - proteiinipatukoitaan ja niiden kahta upouutta makua: Lakritsi ja Mustikka. Maistelimme parin pöydän antimia, mutta mielestäni Fast:n patukat olivat kaikkein parhaita ja varsinkin uudet maut, lakritsi ja mustikka, olivat aivan tajuttoman hyviä! Moneen kertaan jouduin muistuttamaan itselleni syöväni jotain terveellistä, sillä maku olisi yhtälailla voinut olla jostain epäterveellisemmästä karkkipatukasta. Jos noista kahdesta uudesta mausta pitää valita suosikki, niin lakritsi voitti ihan millin erolla mustikan. Molemmat ovat siis todellakin maistamisen arvoisia!


Näitä patukoita löytyy hyvin monessa maussa, mutta omia suosikkeja ovat lakritsin ja mustikan lisäksi ehdottomasti kookos sekä karamelli. Lisäksi minttusuklaa sekä mansikka-valkosuklaa ovat ihan mukiin meneviä makuja, joskin mansikka-valkosuklaa on suhteellisen keinotekoisen makuinen. Omena-kaneli -patukkaa tuskin ostan enää uudestaan, ei oikein uponnut nimittäin minuun se makumaailma! En tiedä, löytyykö uutuusmakuja vielä kaupan normaaleista proteiinipatukka-hyllyistä, sillä tänään ne löytyivät ainoastaan esilleasettajalta. Tänään heillä oli myös voimassa tarjous patukoista (2 kpl, 2,5 euroa), mutta voi olla, että se on voimassa vielä huomennakin! :) Kannattaa tsekata nämä uudet ihanuudet!


Huomiseen siis,

Viivi

P.S. Olen tosi pahoillani, että Bloggerilla on henkisiä ongelmia ja kuvat ovat väärin kääntyneitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti