maanantai 28. huhtikuuta 2014

Sunnuntain Sattuma - treeni

Huomenta!

Jos eilen aloiteltiin "kevyesti" kalorien laskemisen merkeissä, niin ei se tahti tänäänkään yhtään sen paremmaksi muutu, sillä ajattelin kirjoitella heti aamutuimaan meidän eilisestä hikitreenistä Sats:illa. Polvi on ollut tavallista parempi tässä lähipäivinä, joten ajattelimme kokeilla treenaamista mitsejä ja nyrkkeilyhanskoja hyödyntäen. 

Tarkoituksena oli kuitenkin treenata vähän samaan tyyliin kuin viime viikolla Raumalla teimme. Eli muutama patteria, joissa kaikissa kolme liikettä. Jokaista patteria toistettiin jälleen 3-4 kertaa ja jokaista liikettä kerrallaan aina 30 sekuntia tai 15 toistoa. Markus teki osan liikkeistä minun taukojeni aikana ja muuten hän toimi huikean hyvänä PT:nä minulle!

Toisen patterin kolmannen kierroksen jälkeen oli pakko lopettaa kyseinen patteri ja pitää taukoa, minkä jälkeen siirryimme puhtaasti liikkeisiin, joissa polvi ei rasittuisi. Polvi nimittäin kipeytyi ihan törkeästi ja jopa kävely taantui jälleen melkein konttauksen tasolle. Treeni kuitenkin jatkui edelleen hikisenä, eikä polvi vaikuttanut loppuun tekemiseen mitenkään! Onneksi olin talsinut salille kepit mukanani (vaikken niitä mennessä käyttänytkään), jotta pääsin sieltä myös kotiin. Loppuilta kuluikin sitten jääpussin kanssa symbioosissa elellen.

Näin minä siis treenasin:

Lämmittely:
Kuntopyöräily 10 min

Patteri I x 4: 
30 s vatsarutistus oikealla ja vasemmalla suoralla
30 s etunojapunnerrus
30 s Päärynäpallolyönti (Markuksen mitsit toimittivat päärynäpallon virkaa)

Patteri II x 3:
30 s kaksi (pientä) vasenta suoraa ja oikea suora 
Ensimmäisellä kierroksella: 30 s oikea koukku, vasen koukku
Kahdella viimeisellä kierroksella: 30 s vasen alakoukku, oikea alakoukku ilman alakropan liikettä
30 s pieniä lyöntejä kaverin vatsaan

Patteri III x 4:
30 s nyrkkeily käsipainoilla vinopenkissä
30 s hauiskääntö
30 s ranskalainen punnerrus kiekolla

Patteri IV x 3:
15 toistoa alaselkäliike selkäpenkissä
15 toistoa alavatsalihasliike dippitelineessä jalkoja nostaen
15 toistoa rintalihasliike junglessa


Jos olin viime viikon Raumalla tehdyn treenin jälkeen palasina, niin tämä sunnuntain treeni oli vielä jotenkin ihan omaa luokkaansa. Olin aivan puhki, kun marssin pukuhuoneeseen ja ajattelin saunan auttavan rentoutumisessa. Päinvastoin. Olo oli tosi pyörryttävä saunan jälkeen ja loppuilta kului kotona sohvalla rötvätessä. Oli kuitenkin niin ihanaa päästä tekemään jälleen jotain tosissaan hengästyttävää ja hikistä treeniä. Tuntui jopa ihan siltä, että sitä treenasi! ;) 

Markuksen kanssa käytiin joskus vuosi takaperin ja viime syksynä kerran viikossa nyrkkeilemässä Sats:illa PT-Samun johdolla ja nyt Markus eilisten lyöntieni perusteella kertoi voimatasojeni kasvaneen viime syksystä ihan huikeasti! Huomasin kyllä itsekin, että pystyin lataamaan lyönteihini paljon tavallista enemmän voimaa ja lyönnit osuivat myös poikkeuksetta oikeaan kohtaan. Vielä kun tuon polven saisi kuntoon, niin pääsisi lisäilemään tätä "nyrkkeilyä" lisää treeniohjelmaan! Myös vatsalihaksissa on tapahtunut valtavasti kehitystä, vaikken olekaan treenannut niitä melkein lainkaan erikseen. Lankkuilua on tullut harrastettua silloin tällöin ja bodypumpin sun muiden jumppien aikana vatsalihaksia on tullut treenattua jonkin verran. Ensimmäisen ja neljännen patterin vatsalihasliikkeet kuitenkin tuntuivat tapahtuvan kuin itsestään ja poltetta oli haettava toistojen määrää nostamalla. Aika hienoa! 

Tänään onkin sitten vuorossa taas olkapääpäivä, jota olen odottanut viime viikon maanantaista asti kuin kuuta nousevaa! Olkapäiden treenaaminen tekee vain aina niin gutaa!

Ihanaa alkanutta (treeni)viikkoa kaikille,

Viivi

p.s. Nyt on eilisen jäljiltä olo kuin hakatulla, taisi siis treeni tehdä tehtävänsä ja toimia! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti