perjantai 18. huhtikuuta 2014

Oman elämäni aakkoset

Olen jo monessa blogissa törmännyt hauskaan postausaiheeseen, jossa oma elämä on käyty aakkosten muodossa läpi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jokaiseen aakkoseen on kirjoitettu joku omaan elämään liittyvä asia. Koska tämä pitkäperjantai kuluu töissä, minkä jälkeen suuntaamme välittömästi Raumalle ja siellä siirryn puoli yhdeksäksi Mr. Jonesiin tapaamaan vanhoja ystäviä, päätin bloggailla itsekin nyt tästä "Oman elämäni aakkoset" -aiheesta!

A: Aurinko. Nautin suunnattomasti siitä, että kevät tekee tuloaan tuoden mukanaan ihanasti lämmittävän auringonpaisteen. Aurinkoisina päivinä on toki hiukan tavallista hankalaampaa asennoitua pysymään koko päivän sisällä pääsykokeisiin lukien, mutta auringon mukanaan tuomat plussat ovat miinuksia suuremmat! Tällä hetkellä keppeilykin tuntuu niin paljon mukavammalta, kun aurinko paistaa eikä tarvitse rämpiä noine välineineni loskassa tai vaakasuuntaisessa vesisateessa. Aurinkoiseen aamuun on myös tuhat kertaa kivampi herätä kuin sateiseen ja pilviseen. Energiatasot tuntuvat aurinkoisina aamuina olevan paljon korkeammalla kuin muina päivinä! Mutta se siitä aurinko hypetyksestä.

B: Banaanipannukakku. Hitaiden viikonloppuaamujen aamupalasuosikki. Törmäsin näiden reseptiin ensimmäisen kerran viime syksynä, kun vanha luokkakaverini bloggasi reseptin blogiinsa. Siitä lähtien olenkin ollut koukussa. Resepti on muuttunut matkan varrella useaan kertaan ja tämän hetkinen reseptini on kaikista kokeiluista se ehdottomasti paras! Reseptin löydät täältä.

C: Chemistry. Juu tiedän, aika kaukaa haettua, eikö? Kemiaa opiskelen tällä hetkellä Turun yliopistolla ja olen oikeastaan hurahtanut siihen vasta viimeisen vuoden aikana pääsykokeisiin pänttäämisen takia. Tänä vuonna pistin lääkiksen hakujen lisäksi haun myös Turun yliopiston kemian laitokselle. Katsotaan kuinka käy! Ehdoton lemppari kemian maailmassa on epäorgaaninen kemia.

D: Din Sko. Jos olisi paljon rahaa, shoppailisin siellä usein.

E: Eläinproteiinit. Niiden syöminen ei ole todellakaan ollut minulle aina itsestäänselvyys, mutta viimeisten vuosien aikana olen alkanut syödä ensin kanaa ja kalaa, minkä jälkeen repertuaariini on alkanut pikkuhiljaa kuulua myös entistä enemmän punaista lihaa.

F: Filosofia. Minussa ei ole ainesta filosofiksi. Ei sitten yhtään. Jos ette ole sitä vielä huomanneet, tulette sen blogia lukiessanne todennäköisesti jossain vaiheessa vielä huomaamaan.

G: Garam Masala. Intialainen maustesekoitus, joka tutustutti minut aikoinaan intialaiseen makumaailmaan. Löytyy edelleen meidän maustelaatikosta ja on silloin tällöin kovassa käytössä.

H: Haba. Se on tällä hetkellä kovan treenin alla, koska keppien takia keskityn treeneissä enemmän yläkroppaan. Ne saivat tänään kovaa kyytiä salilla ja huutavat huomenna todennäköisesti hallelujaa ja aamenta. Eivät kylläkään ole vielä kovin isot ja niiden ympäriltä löytyy vielä aika paljon suojaavaa rasvakudosta, mutta ehkä se siitä. Pienestä kaikki ovat kuitenkin lähteneet liikkeelle, joten toivoa on! ;)

I: Isä. Ilman isää, ei olisi minuakaan. How easy is that? Ilman isää, ei olisi myöskään ex-painija Viiviä enkä todennäköisesti osaisi vaihtaa myöskään autoon renkaita. Älkää nyt silti luulko, että niin oikeasti tekisin, koska siksi minulla on elämässäni miehiä, Markus ja isä. Isä on inspiroinut minua monissa asioissa ja inspiroi edelleen. Se on myös kalamies ja tuo silloin tällöin kalaa meidänkin ruokapöytään!

J: Juuso. Velikulta. Kummityttöni isä. Inspiraation lähde. Pilaantuneet pähkinät. Kova painija. Kaikki nuo edellä mainitut termit voisi lisätä urbaaniin sanakirjaan tarkoittamaan samaa sanaa: Juuso.

K: Kesä. Kesä on ihmisen parasta aikaa. Heh heh. Kesällä pystyy treenaamaan vaikka ulkona, on lämmin ja kesätyörahat virtaavat tilille. Kesällä on kiva lähteä iltaisin kävelylle, kun aurinko ei tunnu laskevan lainkaan.

L: Lääketiede. Suuri kiinnostuksen kohteeni. Toiveena olisi päästä opiskelemaan lääketiedettä, mieluiten jo ensi syksynä. Olenkin puuduttanut takapuoltani penkissä jo viime keväästä asti ja laskenut sinä aikana aivan varmasti jo yli tuhat laskua. Luettujen sivujen määriä ja opiskeluun kulunutta aikaa en osaa enää edes laskea.

M: Markus. Se mies, joka jakaa kanssani vuokralaskun, nukkuu öisin samassa sängyssä, lohduttaa kun lohdutusta tarvitaan, auttaa pyyteettömästi "vammautunutta" tyttöystäväänsä, kantaa kauppakassit kotiin, piiskaa salilla koviin suorituksiin, rakastaa ja vain on. <3 font="">

N: Ninja. Tämän hetkinen alter egoni. Ninjailen keppieni kanssa milloin missäkin. Välillä näytän siltä, että kaadun keskellä katua omaan näppäryyteeni, mutta oikeasti teen ninja-muuveja vihollisia vastaan. Kukaan vain ei näe niitä vihollisia, koska ne ovat näkymättömiä pahoja ninjoja. Älkää siis erehtykö luulemaan, että oikeasti olisin kaatumassa, sillä puolustan vain itseäni pahoja voimia vastaan.

O: Onnistuminen. Onnistumisesta saa paljon motivaatiota jatkon varalle. Onnistumisesta saatava fiilis vaan on niin hyvä ja onnistumisen elämykset tekevät tästä elämästä elämisen arvoista.

P: Paini. Ehkä fyysisin ikinä harrastamani laji, jonka treenaamisen lopetin muuttaessani Turkuun. Olen kyllä suunnitellut paluuta molskille siitä päivästä lähtien, kun kuulin Juuson taas aloittaneen "uransa" uudestaan. Nähtäväksi jää, toteutuuko tuo suunnitelma koskaan. Painin peruja ovat myös nämä pirun leveät hartiat. Suuresta rintakehästä kiitos taas kuuluu uinnille. Polvivammojen tuottamisessa paini oli myös hyvin tehokas urheilumuoto.

Q: Q = fysiikassa ja kemiassa lämpöenergian symboli. Lämpöenergiaan liittyviä laskuja taas lasketaan paljon fysikaalisessa kemiassa.

R: Roosa. Pikkusisko. Temperamenttinen tapaus, jonka kanssa sukset ajautuvat helposti ristiin. Jos osaa käsitellä oikealla tavalla, Roosasta kesyyntyy oikea lullupallo. Kepillä sohaistessa muuttuu pahemmaksi kuin yksikään ninja. Tavallisesti oikein miellyttävää seuraa enkä vaihtaisi häntä mihinkään. Boikotoi muuten tätä blogia! :D

S: Sali. Tähän kirjaimeen olisi löytynyt vaikka kuinka suuri määrä kaikkia erilaisia asioita, mutta sali tuli ensimmäisenä mieleen, joten Sali it is. Salilla vietän tällä hetkellä paaaljon aikaa. Treenaan eri lihasryhmät salilla omina päivinään ja nautin treenin tuomasta hyvänolon tunteesta ja onnistumisen elämyksistä. Kaikkein parasta salilla on, kun huomaa kehittyneensä yksien käsipainojen verran ja voi viskata edelliset helistin laatikkoon ;)

T: Tuntityö. Olen tällä hetkellä tuntityöntekijänä nykyisessä työpaikassani ja käyn kääntymässä täällä kerran kaksi viikossa. Työskentelen laboratoriossa ja nautin työstäni erittäin paljon.

U: Uinti. Samoja kaakeleita tuli tutkailtua Raumalla yli kymmenen vuotta. Muutama viikko sitten uskaltauduin ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen astumaan Rauman uimahalliin ja tein suuren comeback:ini suoraan lasten altaaseen. Pohjalta on hyvä ponnistaa kohti suurempia altaita!

V: Vadelma. Voisin syödä vadelmia missä muodossa tahansa. Tällä hetkellä ne löytävät tiensä lautaselleni niin pakastettuina kuin pakastekuivattuinakin. Sopivat kivasti puuron ja murojen sekaan ja joskus jopa uskaltaudun syömään sellaisenaan suoraan pakkasesta. En ikinä jaksa niitä sen kummemmin keitellä, vaan uhmaan kaikkia puolalaisia pöpöjä, jotka niissä pakastepusseissa lymyilevät.

X: Muuttuja, joka vaikeuttaa mitä tahansa laskuja huomattavan paljon.

Y: Ystävät. Minulla on paljon kavereita, mutta ystäviä on vain muutamia. Kiireen keskellä huomaa usein, että sosiaalinen elämä jää taka-alalle. Ystävät ovat kuitenkin niitä, jotka pitkänkin ajan kuluttua ottavat yhteyttä ja juttu jatkuu niin kuin se ei olisi ikinä katkennutkaan. Ystäviä ovat myös sellaiset, jotka saavat ajantajun katoamaan. Tänään illalla menen tapaamaan juurikin YSTÄVIÄ Mr. Jonesiin illallisen merkeissä.

Z: Koordinaatisto-akseli, joka sotkee ilmestymisellään laskun kuin laskun jopa varmemmin kuin muuttuja nimeltään X.

Ä: Äiti. Tässäkin tapauksessa minun on pakko laukoa ensin faktat pöytään: ilman äitiä, ei olisi minua. Ja tässä tapauksessa tämä on varmempaa kuin tapauksessa "Isä". Välini äitiin paranivat huomattavasti vasta sen jälkeen, kun muutin pois kotoa. Tällä hetkellä äiti tarjoaa täyden palvelun talon aina, kun päätämme lähteä Raumalle. Äiti on myös se ihminen, joka saa useimmiten pitämään jalat maan pinnalla, ja ainakin palauttaa sinne, jos pilvilinnat nousevat liian suuriin korkeuksiin. Äitiin ja äidin apuun voi aina luottaa. Äiti on kaikessa lyhykäisyydessään korvaamaton. Ja tässä tapauksessa "lyhyt" on osuvampi kuvaus kuin uskottekaan! :D

Ö: Örvellys. Se on historiaa se, sillä alkoholilakkoa on takana jo yli kaksi kuukautta. Ja vaikka lakko jossain vaiheessa loppuukin, olen ehkä tässä vuosien mittaan aikuistunut sen verran, että osaan olla sivistyneesti humalassa enkä örvellä pitkin kaupunkin.

Siinä! Huh huh. Välillä tuntui, ettei joihinkin kirjaimiin keksinyt yhtään mitään ja toisten kirjaimien kohdalla listaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka! Tässä kuitenkin on nyt pintapuolinen raapaisu elämästäni aakkosten muodossa! :)

Hauskaa pääsiäistä kaikille!

Viivi

P.s. Huomenna palataan taas sorvin ääreen normaalilla paineella! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti