Bitch please...

Moikka!

Pidin tänään aamulla luovan tauon kirjoittamisesta, koska a) lähdimme ajoissa salille ja b) polvi kiukutteli vieläkin siihen malliin, että kirjoittaminen ei kiinnostanut tippaakaan. Tämä polvi vie pian mun elämänhalunkin, kunhan nyt ensin niittää kaikki mun elämänilot yksi kerrallaan kekoon :D

Tosiaan, mä olen keppien saamisen jälkeen käynyt jo kolmena päivänä salilla ja herättänyt siellä monesti otsikon kertomia katseita: "Bitch please......". Näin minäkin ajattelin vielä viikko sitten. Aina kun joku klenkkaava tai muuten vaan pää kainalossa salille tuleva ihminen käveli salin puolella vastaan, ajattelin juurikin samalla tavalla. Ihmettelin, miksi ihmiset ylipäänsä raahautuvat salille, jos kerran ovat itsensä jo siihen kuntoon teloneet. Eikö klenkkana ole vielä alttiimpi loukkaantumisille kuin täysin terveenä? Nyt ymmärrän näitä kaikkia silmä mustana, polvi paskana tai selkä muuten vaan vinossa treenaavia ihmisiä. Koska mitä muutakaan he tekisivät, kuin tulisivat salille?! Jos olet kerran hurahtanut johonkin, niin sellaista syytä ei ole olemassakaan, että se pystyisi tämän intohimon täysin estämään/syrjäyttämään. Tai ainakin kyseessä täytyy olla joku hyvin painava syy. Olen itse saavuttanut jo liian monia tavoitteita lopettaakseni tässä vaiheessa tätä projektia. Ja lisäksi liian monia tavoitteita on vielä saavuttamatta, joten olisi siis aivan naurettavaa lopettaa kaikki treenaaminen nyt vain sen takia, etten voi treenata jalkojani normaalisti. Onneksi kropassa on useita kymmeniä lihaksia, joita voi treenata ilman jalkojakin.

Minulle tuottaa todella suurta tuskaa ajatus neljän viikon aerobisen liikunnan kiellosta, joten tätä on pakko kompensoida jollakin tapaa. Päätinkin siis luovuttamisen sijaan ottaa kaiken ilon irti niistä paikoista, jotka treenaamista kestävät. Teen siis viikossa Markuksen opastuksella salitreenit olkapäille, selälle, rinnalle ja käsille, minkä lisäksi käymme mahdollisuuksien mukaan tekemässä vielä yhden treenin, joka sisältää vatsalihaksia ja jalkojen pieniä lihaksia (kuitenkin siten, ettei tuo vasen polvi pääse rasittumaan treenin aikana tippaakaan). Intensiteetti ylävartalotreenissä kasvoi jo tällä viikolla todella paljon ja tuntuu siltä, etten ole ikinä edes treenannut esimerkiksi selkä- ja rintalihaksia oikeilla tehoilla. Sietäisi hävetä.

Meidän salireissut näyttää tällä hetkellä suurinpiirtein tältä: Marssin salille kepit kädessä ja siinä tiskillä yleensä muistan, että lompakko ja salikortti killuvat repun etutaskussa ja reppu on selässäni ja minä keppien varassa. Nice. Ja ei kun purkautumaan. Kepit yleensä kaatuvat pisin poikin aulaa tässä vaiheessa ja kerään ensimmäiset naamapalmut ja "bitch please.." -katseet, sillä jono perässäni kasvaa kasvamistaan. Kun tästä episodista on selvitty, matkaan kohti pukuhuonetta, joka on monen oven takana. Siinä sitten yritän keppeineni aukoa niitä ovia ja harvoin tulee vastaan ihminen, joka haluaa tehdä sen ystävällisenä puolestani. Kun sitten vihdoin saavutan pukuhuoneen, olen yltä päältä tuskahiessä ja tämä onkin koko treenin ainoa hiki (tavallisesti). Vaatteiden vaihto ja jännetuki paikalleen. Sitten klenkkaan kuin mikäkin puujalkavitsi kohti salia, painan peffani ensimmäiseen mahdolliseen vinopenkkiin ja odotan saavani palvelua monsieur Koivistolta painojen siirtelyn muodossa. Tämän jälkeen treenaan tietyn liikkeen ja odotan taas Markuksen vaihtavan painot puolestani jne, kunnes kaikki liikeet on tehty. Jos vaihdan paikkaa välillä, kerään "Bitch please.." -katseita klenkatessani p***ajäykällä jalalla salin poikki. Sitten siirryn vaihtamaan vaatteet, käyn suihkussa ja poistun jälleen keppien kanssa. Tässä kohtaa en yleensä enää juurikaan jaksa katsella ympärilleni, mutta todennäköisesti kerään vaihteeksi katseita, kun ihmiset seuraavat ninjailuani kaikkien keskellä käytävää jätettyjen kenkien yms. joukossa kohti ulko-ovea ja hissiä. Ja vahingossakaan ei kukaan avaa sitä ovea minulle, joten kepit välillä kaatuvat vielä tässäkin kohtaa ja saan ne viimeiset naamapalmut kontolleni

Ja uskokaa tai älkää, kaikesta huolimatta haluan/jaksan/viitsin raahautua salille sen viisi kertaa viikossa. Ja oikeastaan teen sen osittain myös siksi, että tiedän siellä olevan ihmisiä, joita keppeilyni kututtaa suunnattomasti ja joiden kasvoilta voi suoraan lukea ajatukset: "Miksi tuo pää kainalossa oleva ihminen tulee tänne viemään suorituspaikkoja meiltä, jotka oikeasti pystymme treenaamaan" ja "Siis kuinka noloa, kun se tulee keppien kanssa salille, siis en mä ainakaan tulisi, jos olisin TOSSA kunnossa, siis ihan naurettavaa". Pitäkää tunkkinne ja antakaa minun treenata.

Tänään oli olkapäiden vuoro ja näin me treenasimme:

3 x 21 toistoa pystypunnerrus käsipainoilla

3 x supersetti:

8 x vipunosto sivulle

8 x vipunosto eteen

3 x 12 pystysoutu tangolla

3 x 10 olan kohautukset smithissä

3 x 5 vipunosto kierrolla

Vipunostot kierrolla tein omasta tahdostani, kun tuntui siltä etteivät olkapäät olleet vielä piipussa. Tuon päätelmän tein sen perusteella, että hikoilin jälleen hyvin mitättömiä määriä. Kun sitten aloin tehdä noita viimeisiä vipunosto kierrolla - liikkeitä, niin raja tuli joka kerta viidennellä toistolla vastaan ja ne kaksi viimeistä sai tosissaan taistella ylös. Ja oli kyllä minun (pienet) olkapäälihakset pumpissa, jee! :)

Mitä tästä koko postauksesta opimme? No, pitäkää pää kylmänä, älkääkä välittäkö toisten arvostelevista katseista. He ovat todennäköisesti vain kateellisia siitä, että sinä kremppana saat revittyä itsesi salille kaikesta huolimatta. Itse he eivät tähän pystyisi!

Tähän haluan uskoa koko sydämelläni!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille,

Viivi

P.s. Pitäkää peukut pystyssä Lukon puolesta!!! 

P.p.s. Postailen taas muulla kuin omalla koneellani ja tämä masiina ei vieläkään suostu lisäilemään kuvia.. Jos siis tahdot nähdä tähän postaukseen kuuluvat kuvat, vilkaise postaus vielä huomenna illalla uudestaan. Siihen mennessä muokkaan tämän postauksen lopulliseen muotoonsa! :)