sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Sunnuntaipäivä kuvina

Heipä hei,

Tänään päätin tehdä tähän iltaan tällaisen vähän rennomman postauksen suurella määrällä kuvia ja kertoa samalla, miten meidän/minun sunnuntaipäivä oikein kului.

Tämä sunnuntai oli oikeastaan aika tavallinen sunnuntai ja toimii sen takia aika hyvänä esimerkkinä siitä, miten meillä viikonloput tai sunnuntait yleensä vietetään! ;)

Heräiltiin aamulla siinä yhdeksän aikaan, jolloin hyppäsin myös vaa'alle tekemään aamupunnituksen. En ymmärrä, mikä tässä nyt mättää, koska paino heittelehtii 600 gramman haarukassa suuntaan tai toiseen aamusta toiseen. Eilen aamulla painosta oli yhtäkkiä humahtanut 500 grammaa pois, vaikka tein kaiken aivan kuten jokaisena muunakin päivänä tällä viikolla ja tänään oltiin taas kivuttu 300 g ylöspäin. Mitä?! Ei voi ymmärtää.. Mutta joku osa kropastani ilmiselvästi tykkää varastoida sitä nestettä vähän päivästä riippuen.

Oltiin jo eilen illalla sovittu, että tänään aamulla tehdään banaani-proteiinipannukakkuja aamupalaksi, koska banaaneja oli päässyt taas mustumaan oikein kunnon nippu tuohon pöydälle. Siinä sitten puoli kymmenen maissa pääsin taikinan teon jälkeen pannareita paistelemaan ja puoli yhdeltätoista päästiin sitten vihdoin ja viimein niitä syömään. Herkkuahan ne oli taas vaihteeksi ja massu kiitti ihanasta aamiaisesta. Reseptin olen muokkaillut Fast:in Proteiinileivonnaisia vihkosesta ja aion teitä kyllä tällä reseptillä ihastuttaa ihan lähitulevaisuudessa! Niille, jotka näistä kuvista kuitenkin jo inspiroituvat ennen reseptin ilmestymistä, pienenä muistutuksena, että nämä pannukakut rakastavat aikaa, puolella teholla olevaa hellaa ja kärsivällisyyttä! ;) Päälleen ne tykkäsivät tällä kertaa saada vadelmakeittoa ja pakastekuivattuja marjoja! Minun massuun katosi vajaa 150 grammaa ja Markus hoiteli loput (yli 500 g)!!






Keksin Markukselle helmikuussa maailman parhaan synttärilahjan pitkän pähkäilyn jälkeen ja se on ollut aina viikonloppuisin kovassa käytössä. Vaikken itse kahvia juokaan, niin kahvimyllyllä vastajauhetut kahvipavut vaan tuoksuvat niin taivaallisilta... Mmmm, ei voi aamu alkaa kuin hyvin näissä edellä mainituissa puitteissa!




Minua odottaa huomenna orgaanisen kemian tentti, joten aamupäivä kului tuon loputtoman materiaalin, eri orgaanisten molekyylien ja -reaktioiden pänttäämisessä. Vielä olisi huomiseksi aamuksi melkein sata sivua jäljellä! Eiköhän tämä tästä.

Lounaaksi väännettiin Markuksen kanssa vähän erilaiset purtavat.



Sitten lähdettiinkin jo salille. Ja kyllä kyllä, polvi ja jalka noin yleensäkin sai levätä kaikessa rauhassa, sillä vuorossa olivat kädet ja vatsalihakset! Markus lähti mukaan toimittamaan personal rainerin virkaa ja veti minulle kunnon käsirääkin omasta ohjelmastaan. Meinasi itku tulla hauistreenin lopulla! Eivätkä päässeet ojentajatkaan vähällä vatsalihaksista puhumattakaan! 

Kotona soijaproteiinijauheesta tehty sheikki nassuun ja pikaista keskustareissua toimittamaan! 


Pakastekuivatut marjat ja ibusal alkoivat loppua kaapista, joten oli pakko lähteä Hansa-korttelille Punnitse ja Säästä:än sekä yliopiston apteekkiin. Ensin mainitusta mukaan tarttui taateleita, kurpitsan siemeniä, italialaista siemensekoitusta salaattiin, chia-siemeniä sekä kookospähkinä nektarilla makeutettuja kaakaonibsejä! Nam nam! Taateleista ja kurpitsan siemenistä aion lähiaikoina tehdä Sannan suosittelemia myslipatukoita, salaatti-mix oli lähinnä heräteostos, mutta maistui päivällisen salaatin joukossa aivan huikealta, kaakaonibsit olivat Markuksen toive ja veivät myös minun kieleni mennessään ja chia-siemeniä päätin vihdoin ostaa ja kokeilla itsekin tehdä sitä kovasti hehkutettua "chia-pudding":ia. Huomenna aamulla herkutellaankin sitten jälleen vähän erilaisella mutta vähäkalorisella aamupalalla! Ainiin! Ja muistin myös ostaa ne pakastekuivatut marjat, joita lähdin alunperin hakemaankin! ;) Ne vain ovat niin ihania, en pääse siitä yli enkä ympäri! Suosittelen! Sopivat hyvin murojen, myslin, viilin, jogurtin jne jne joukkoon!


Ylhäällä kaakaonibsit, oikealla kurpitsansiemenet, alhaalla taatelit ja vasemmassa reunassa italialainen salaatti-mix!

Siinä ne ihanat marjat ovat!

Chia-pudding menossa vetäytymään jääkaappiin yön yli.


Päivälliseksi söin eilisiä jämiä Markuksen syödessä Kunigas Kebabista hakemaansa kebabia salaatilla. En ole mikään kebabin ystävä, mutta kyllä se kieltämättä houkuttelevalta näytti, joskaan oma annokseni ei loppujen lopuksi hävinnyt kilpailussa kovinkaan paljon ja kaloreita saattoi säästyä jopa tuhat! 


Polvi oireilee edelleen ja oikeastaan vielä pahemmin kuin eilen. Pelkästään kävely tässä 75 neliömetrissä tuottaa ongelmia ja aiheuttaa ihan hullua kipua. Kävin ostamassa apteekista lisää Ibusalia ja apteekkari tarjosi mukaan vielä Voltaren Fortea. Tässä nyt leviteltiin rasvat polven ympärille ja toivotaan parasta. Huomenna pitäisi päästä kello kahdeksi yliopiston mäelle tenttiin, mutta ensinnäkin sinne pääsy ja lisäksi vielä rappusten kipuaminen saavat minut nyt jo melkein kyyneliin. En millään viitsisi mennä tämän kanssa lääkäriinkään, koska en todellakaan usko, että hekään pystyvät tälle mitään tekemään. Kun eihän tämän hoitoon kai ole muuta kuin lepo ja lepo ja lepo ja tulehduskipulääke? Vai onko? Jos kipu ei nyt muutamassa päivässä hellitä, joudun kyllä punnitsemaan vaihtoehdot kai uudestaan.


Nyt vaan röhnötetään sohvalla ja nautitaan sunnuntai-illasta! Muistakaa (klo 20:30) kääntää telkkarit Yle kakkoselle, niin kannustetaan penkkiurheilun merkeissä Rami Hietaniemi painin Euroopan mestaruuteen! Go Rami!

Vihreää teetä sunnuntai-iltaa rauhoittamaan.
Toivottavasti teillä on kaikilla ollut ihana ja rentouttava viikonloppu ja tsemppiä huomiseen, sillä maanantai koittaa jälleen! ;)

Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti