torstai 25. joulukuuta 2014

25. Luukku {Joululahjat}

Heippa!

Vihdoin pääsimme Raumalle joulunviettoon ja avasimme lahjoja Markuksen vanhempien luona!

Nyt kuitenkin palju ja joulusauna kutsuvat, joten palaillaan taas pyhien jälkeen! :)
Viivi




keskiviikko 24. joulukuuta 2014

24. Luukku {Jouluaatto}

Heippa!

Kuitattakoon tämä luukku rauhallisen joulun toivotuksella! Siispä:
Rauhallista Joulua kaikille!

Viivi



tiistai 23. joulukuuta 2014

23. Luukku {Säihkyvä ja kupliva}

Heippa!

Terkkuja Suomesta! Tultiin viime yönä onnistuneelta reissultamme kotiin Turkuun ja tänään olin jo kahdeltatoista skarppina töissä! Huh, mikä päivä! Potilaita oli ihan hullusti ja parhaimmillaan sain pikkuputiikkiini kaksi kolmen hengen jonoa! Alkoi jo melkein kuumottaa!

Kotona vietetyt tunnit ovat kuluneet keittiössä viimeisiä valmisteluja tehdessä, minkä lisäksi viimeiset lahjat ovat vielä työn alla! Sain jopa kokea vielä aaton aaton ostosreissun, kun kahdeksan jälkeen suuntasin K - kaupan kautta kotiin leipomaan! Mutta nyt saa joulu tulla!

Joulumieli on ollut viime päivinä vähän hakusessa, eikä tilannetta auta tämä muutaman päivän työrupeama juuri joulunpyhinä... Opiskelijana on kuitenkin pakko ajatella myös rahan päälle ja nämä työpäivät tuottavat ihan kivasti. Nyt on sentään lunta maassa, joten ehkä se kadonnut joulumieli löytää tänne meillekin vielä huomisen aikana!

Teemana tänään olisi kupliva ja Säihkyvä! Säihkysääret ovat kadoksissa tämän talviturkin alla, minkä lisäksi kaikki säihkyvä kihlasormusta ja kauniita korvakoruja lukuunottamatta löytyy joulupaketista, jonka "pukki huomenna tuo" ;) Päätinpä siis keskittyä enemmän tuohon kuplivaan, jota ostimme pikkupullon odottamaan aaton iltapäivää ja jouluaterian jälkiruokaa!

Tämän saattelemana toivotan kaikille blogin lukijoille ihanaa ja rauhallista joulua!

Viivi

P.s. Tuo pieni skumppatölkki olkoon vinkkinä tulevasta joululahjastani! Olisipa jo huominen!!!


maanantai 22. joulukuuta 2014

22. Luukku {Piparit}

Heippa!

Kaksi yötä, enää kaksi yötä jouluun! Ihan hurjaa! Miten aika rientääkään näin nopeasti. Meillä alkaa näillä näppäimillä myös reissumme viimeinen päivä täällä Münchenissä. 

Olen postaillut pitkin joulukuuta reseptejä erilaisiin pipareihin ja herkkuihin. On jotenkin outoa, että tämä pipari-luukku on jätetty näin myöhäiseen vaiheeseen. En kuitenkaan anneta sen häiritä, vaan annan teille vielä pari erilaista reseptiä kokeiltavaksi! Varsinkin jälkimmäinen on nopea tehdä, joten piparit voi pyöräyttää vaikka tänään 22.12! Herrasväen leivät vaativat hieman pidempää pinnaa, mutta ovat silti vielä tehtävissä!

Herrasväen leipien ohjeen löysin Maku-lehden numerosta 7/2013, jossa nämä herkut modernisoitiin ja täytettiin itsetehdyllä karpalohillolla. Minä kuitenkin päätin tehdä niitä ihan perinteisiä versioita, vaikkakin jätin keksit kuorruttamatta sokerilla. 

Suklaapipareiden reseptin bongasin Chocolate Coverd Katien blogista. Nämä ovat tosiaan todella helppoja ja todella todella hyviä! Nam!


Herrasväen leivät:

Tarvitset:
200 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 muna
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Lisäksi:
sokeria koristeluun
vadelmahilloa

Tee näin:

1. Vaahdota pehmeä
 voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna edelleen vatkaten.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi ja kääri taikina kelmuun. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.

3. Kauli taikina n. ½ cm paksuiseksi levyksi. Leikkaa levystä pyöreällä muotilla ympyröitä ja aseta ne leivinpaperilla vuoratulle pellille. 

4. Paista 200-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Ota piparit pois uunista ennen kuin ne alkavat muuttua ruskeiksi. Pieni rusketus reunoissa on sallittua! Jäähdytä hieman.

5. Jos haluat hunnuttaa piparit sokerilla, kaada sokeri lautasella ja dippaa piparit siinä niiden jäähdyttyä hiukan. Jos et halua sokeria pintaan, anna pipareiden jäähtyä kunnolla.

6. Täytä jäähtyneet piparit hillolla.


Kuva on lainattu Chocolate Covered Katien sivuilta, koska en epähuomiossa ottanut omista luomuksistani kuvia. Omani olivat kuitenkin kookoksisemman näköisiä, eli en mikrottanut seostani ihan näin mössöksi kuin Katie on tehnyt. Omani muistuttivat siis enemmän kokosmakroneja kuin näitä pikkuleipiä. 
Suklaa-piparminttu-kookospiparit

Tarvitset:

1 rkl mantelijauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
1 cup kookoshiutaleita
½ cup + 2 rkl kookosmaitoa
3 rkl vaaleaa siirappia
1/4 tl piparminttuaromia
ripaus suolaa
suklaata koristeluun

Tee näin:

1. Sekoita kaikki aineet keskenään ja sekoita. 

2. Mikrota seosta muovikulhossa 2 minuutin ajan. Sekoita massa tasaiseksi ja mikrota vielä vähintään minuutin ajan.

3. Siirrä teelusikoilla massaa pellille kasoiksi. Paista 200-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. 

4. Jäähdytä piparit kunnolla ennen niiden irroittamista pellistä, sillä ne jäävät todella kosteiksi! Lämpiminä ne hajoavat siis käsiin. 

5. Jos tahdot, voit sulattaa suklaata ja kastaa pipareiden pohjat sulaan suklaaseen. Anna suklaan jähmettyä ja nauti!

Tässä siis viime hetken piparivinkit jouluun! Nauttikaapa vielä tästä joulunalusajasta, sillä seuraavaan vastaavaan on taas pian vuosi aikaa! ;)

Viivi


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

21. Luukku {Kulkuset}

Moikka!

Enää kolme yötä jouluun!!!! Minun jouluni tosin kuluu töiden parissa, mutta silti. KOLME YÖTÄ JOULUUN!!!!


Tänään luvassa on paljon kulkusten kilinää, sillä luukun takaa paljastui tämän päiväiseksi teemaksi "kulkuset". Meillä ei ole koristeissa juurikaan mitään kulkusiin liittyviä asioita ja ainut kulkunen taitaa löytyä minun ikivanhan tonttulakkini sisältä, koska en ole jaksanut tuota lakkia vieläkään korjata ennalleen. Kulkusten kilinä kuuluu kuitenkin osana jouluun, mutta itse tyydytän tuon osa-alueen joulumielestäni kuuntelemalla joululauluja, joissa kilinältä ei voi välttyä. Luvassa siis pari joululaulua, joissa kulkusten kilinästä pääsee nauttimaan täysin rinnoin!

1. Marion Rung - Kulkuset
Tämä on ehkä se kaikkein ilmeisin tähän kulkusten kilinään liittyvä kappale! ;)


2. Eila Pienimäki - Helkkää pienet tiu'ut
Itse olin tämän kappaleen olemassa olon unohtanut ihan täysin!


3. Mamba - Reki retki
Jostain syystä tämä tuli ihan ensimmäisenä melodialtaan mieleen, mutta nimen muistin vasta tässä vaiheessa. Ei tässä kulkuset ehkä ihan kokoajan kilkata, mutta aivan ihana kappale!!


4. Glee - Jingle Bell Rock
Kulkusia englanniksi, olkaa hyvät!


Tiedän, että siellä kotipuolessa jouluvalmistelut käyvät kuumimmillaan, uunit ovat lämpimänä ja kinkutkin jo sulamassa. Koti kiiltää pian puhtautta ja joka vaikka tuoksuu liuotinaineen sekaiselta kodinpuhdistajalta. Jouluna on ihana nauttia työn hedelmistä, mutta koittakaapa ottaa näin juuri ennen joulua välillä vähän höllemminkin!

Nähdään pian,

Viivi

lauantai 20. joulukuuta 2014

20. Luukku {Muistoja}

Heippa hei!

Neljä päivää jouluun ja melkein kaikenhan pitäisi jo olla tehtynä! Vai onko nyt vasta loppukirin aika? Tänään postauksen tulisi käsitellä muistoja, mutta koska minun ja Markuksen muistoja ja perinteitä käsiteltiin jo perinne-postauksen yhteydessä, ajattelin kirjoittaa tänään reseptistä, josta toivottavasti tulee muistoja mieleen vielä vuosienkin päästä.

Olen suuri toffeen ja karamellin ystävä ja olen yrittänyt monet kerrat tehdä onnistunutta toffeeta ihan omin pikku kätösini siinä kuitenkaan sen kummemmin onnistumatta. Nyt olen kuitenkin onnistunut tänä vuonna jo kahdesta! Ensimmäiseksi tein maapähkinävoifudgea ja muutamaa päivää myöhemmin Daim-suklaafudgea. Rakenteet erosivat toisistaan paljon, mutta ihastuin kumpaankin ikihyvikseni!

Ajattelinkin jakaa nyt näiden ihanien joulumakeisten reseptit, jotta teidänkin joulunne voisi olla yhtä makea kuin meidän! Ehkä näistä resepteistä kehkeytyy jopa perinne ja jos ei muuta niin ainakin muisto onnistuneista/epäonnistuneista karamelleista! ;D



Maapähkinävoifudge:

Tarvitset:

100 g suolatonta voita
3/4 cup maapähkinävoita (sileää, ei pähkinän paloilla)
½ cup maitoa
2 1/4 cups fariinisokeria
3 ½ cups tomusokeria
1 tl vaniljaesanssia

Tee näin:

1. Mittaa kaikki ainekset valmiiksi, sillä tarvitset ne nopeasti valmistuksen aikana. Mittaa ja siivilöi tomusokeri muovikulhoon, jota käytät lopulta koko massan vatkaamiseen.

2. Sulata voi kattilassa. Kun voi on kokonaan sulanut, lisää joukkoon maito ja sokeri ja sekoita, kunnes seos on tasaista. Kiehauta seos kokoajan sekoittaen ja anna kiehua parin minuutin ajan. 

3. Poista kattila liedeltä ja lisää maapähkinävoi sekä vaniljaesanssi. Sekoita, kunnes seos on paksua ja kermaista. Kaada massa tomusokerin joukkoon ja sekoita käsivatkaimella, kunnes seos on pehmeää, kermaista ja paksua.

4. Kaada toffee n. 15 cm x 15 cm vuokaan ja anna jähmettyä. Leikkaa palasiksi ja tarjoa.




Daim-fudge:

Tarvitset:

3 dl kuohukermaa
3 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
50 g voita
180 g Maraboun Daim-suklaata
100 g Daim rakeita

Tee näin:

1. Mittaa kuohukerma, sokeri ja siirappi kattilaan. Kuumenna seosta kokoajan sekoittaen kunnes se alkaa kiehua. Vähennä hieman lämpöä ja jatka keittämistä, kunnes seos on 120 asteista. Tämä kestää melkein 20 minuuttia, joten ole kärsivällinen. Kun seos alkaa olla oikean lämpöistä, se muuttuu täysin vaaleasta vähän rusehtavaksi. Tässä kohtaa lämpötila alkaa kohota myös todella nopeasti!

2. Poista kattila liedeltä. Sekoita joukkoon voi ja suklaa. Sekoita seosta, kunnes suklaa ja voi ovat kokonaan sulaneet ja seos on tasaista. Seos alkaa jähmettyä samantien, joten toimi tämän jälkeen nopeasti. 

3. Kaada seos leivinpaperilla vuoratun vuuan pohjalle (esim. Ikean pieni lasinen uunivuoka, n. 15 cm x 25 cm), levitä tasaisesti ja koristele Daim-rakeilla. Aseta jähmettymään kylmään vähintään pariksi tunniksi.

4. Leikkaa kuutioiksi ja nauti.


Varsinkin tästä viimeisestä toffeesta tuli aivan taivaallista!! Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan! Kyllä ne Ruotsin bloggarikollegat vaan osaavat!

Huomiseen!

Viivi

perjantai 19. joulukuuta 2014

19. Luukku {Poro}

Heipä hei! 

Tässä taannoin postailin kuvia meidän tämän vuotisista pakettikorteista, jotka leivoin kanelilla maustetusta taikataikinasta ja painoin poron/hirven muotoisiksi. Idean löysin alunperin Pinterestistä ja päätin kokeilla, vaikka aika tuntui olevan aika kortilla. Lopulta näihin ei uponnut tuntia tai kahta kauempaa ja lopputulos oli mielestäni parempi, kuin olin osannut odottaa. Tänä vuonna pakettikortit ovat jo itsessään siis pieniä lahjoja! Meillä roikkuu samaisia poroja nimittäin kuusessakin!


Tarvitset:

3 dl vehnäjauhoja
1½ dl suolaa
1½ dl vettä
1 rkl ruokaöljyä
2 rkl kanelia

Tee näin:

1. Sekoita keskenään jauhot, kaneli ja suola. Lisää joukkoon vesi ja ruokaöljy.

2. Vaivaa massa tasaiseksi. Kaulitse kuten piparitaikina ja leikkaa piparimuoteilla kuvioita. Paina kirjaimilla kuvioihin halutessasi erilaisia tekstejä.

3. Siirrä kuviot leivinpaperoidulle uunipellille ja kuivata 125 asteisessa uunissa noin tunnin ajan.


Poroveli kuusessa.
Poroveli pakettikorttina.
Vielä ei ole liian myöhäistä laittaa taikataikinaa tulille ja pyöräyttää kauniita koristeita vaikka joulukuuseen!

Viivi

torstai 18. joulukuuta 2014

18. Luukku {Antaminen}

Heippa!

Monet väittävät, että joulussa kaikkein ihaninta on se antamisen ilo, kun saat antaa lahjan jollekkin läheisellesi ja näet hänen nauttivan siitä. Ei antamisen ilossa mitään väärää tietenkään ole ja kyllä minäkin sitä tietenkin tunnen joka kerta, kun jännittyneenä annan itse tekemäni lahjan sen saajalle ja jännityksellä odotan sitä ensireaktiota. Pitääkö lahjan saaja saamastaan lahjasta vai näkyykö kasvoilla pettymystä? Vielä koskaan tuota edellistä en ole nähnyt, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin.

Väitän kuitenkin, että kaikki tuo puhe siitä, miten antamisen ilo olisi kaikkein paras ilo jouluna, on aivan p***apuhetta. Minä ainakin nautin kaikkein eniten siitä, kun saan sen lahjan käteeni siltä minulle tärkeältä ihmiseltä, joka on kuluttanut aivosolujensa voimia tuon lahjan keksimiseen. Heilutan pakettia sen varoille, että se kilisisi tai muuten vain rapisisi. Tunnustelen sitä - onko se pehmeä vaiko mahdollisesti kivikova. Lopulta heitän ilmoille sivistyneen arvauksen lahjan sisällöstä ja Bad pun dogin lailla jään odottamaan lahjan antajan kasvojen reaktiota. Lopulta otan ja revin paperit lahjan päältä kuin pikkulapsi, joka ensimmäisen kerran saa lahjapaperiin käärityn paketin käsiinsä. Niin! Näin se meillä menee! Saamisen ilo on paras ilo, vaikka kaikki muuta väittäisivät! En ole vielä eläissäni nähnyt yhtään ihmistä, joka olisi lahjastaan kiljuen kieltäytynyt saatika sitten näyttänyt kärsivältä sellaisen saadessaan. NIIN!

Sivistynyt arvaus heitetty ilmoille!
Olemme tietenkin tehneet paljon joululahjoja tänäkin vuonna ja odotan jo innolla kaikkien ensi reaktioiden ja sen saamisen ilon näkemistä! ;) Tässä vielä maistiaisia tulevasta!





Viivi

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

17. Luukku {Kranssi}

Heippa!

Hui ui, mikä päivä tänään onkaan ollut! Ihan kuin olisi ollut jo 23.12 ja viime hetken jouluvalmistelut käsillä. Meillä on paketoitu, ommeltu, tehty joululahjoja, leivottu, nautittu jouluherkuista ja tehty kaikkea muutakin, mitä jouluaaton aattona yleensä tehdään! Syynä tähän on aamuyöllä lähtevä lento Müncheniin! Takaisin palaamme vasta 23.12 yöllä, mutta ei huolta, blogi tulee päivittymään kaikesta huolimatta! Lisäksi voitte tarkkailla matkamme etenemistä Instagramista, johon todennäköisesti päivitän kuvia päivän mittaan! Niin ihanaa päästä vihdoin reissuun!

Tässä vielä muistutuksena, miten/missä Instagram-kuvat näkyvät! :)
Tänään kalenterin luukun takaa paljastui teemaksi joulukranssit. Höh. Ei meillä mitään kransseja ole ja kuusestakin päivitin jo eilen.... Pinterest on tässäkin asiassa aivan loistava idea-arkku, joten jos mielit vielä kauniin kranssin rakentaa, mutta ideat ovat hukassa, suosittelen suuntamaan Pinterestiin inspiraatiota etsimään! Muutaman mallin aion tietenkin tähän alle vielä laittaa vinkiksi!

1. Korkkikranssi. 
Monet ovat varmaan keränneet näitä viinipullonkorkkeja talteen sen varalle, että joskus keksisi jonkun DIY-projektin niiden ympärille. Tässä siis vinkkinä kaikille korkinkerääjille, mitä niistä voisi tehdä! Jos ei täksi jouluksi enää ehdi, ehkä sitten ensi vuodeksi!


2. Joulupallokranssi.
Joulupallot ovat taas tulossa muotiin. Muistan, kun pienenä äiti varta vasten kielsi ripustamasta palloja kuuseen, koska ne ovat niin rumia. Nyt pallot ovat taas suurinta muotia ja ainakin meidän kuusessa niitä on pilvin pimein. Jos pallot eivät näytä edelleenkään kauniilta kuusen oksilla, voi niitä vähintäänkin perinnöksi saatuja palloja sadan vuoden takaa liimailla kiinni tällaiseen styroksikranssiin ja tadaa, kaunis kranssi on valmis!


3. Tonttulakkikranssi. 
Jos kumpikaan edellisistä ei tuntunut omalta vaihtoehdolta, voi kaapinpohjalle unohtuneen tonttulakin hyödyntää tälläkin tavalla. Valkoisesta kankaasta kauniita kiekkoja, jotka sitten pujotetaan kranssirenkaan ympärille ja yläosaan vielä tonttulakki. Ehkäpä joulupukin jatkuva läsnäolo pitäisi lapsetkin kilttinä koko joulukuun ajan!


Lisää kivoja vinkkejä joulukransseihin löytyy Pinterestistä esimerkiksi hakusanoilla "Christmas" "wreath". Nyt minä lähden pakkaamaan tavaroitani näin hyvissä ajoin klo 21:15. Pitäkääpä te Suomi pystyssä sillä aikaa, kun me juomme Glühweinia Saksan joulutoreilla!

Viivi

tiistai 16. joulukuuta 2014

16. Luukku {Koristeet part 2}

Heippa hei!

Tuki- ja liikuntaelimistön rakenne ja toiminta - tentti on nyt vihdoin ohi! Oli yksi pelottavimmista tenttikokemuksista ikinä, pakko myöntää. Tentti sinällään oli suhteellisen helppo, muutamaa hankalaa kysymystä lukuunottamatta. Tentistä ikävän teki sen toteutustapa. Tarkoituksena oli vastata kysymys kerrallaan 47 kysymykseen, minkä jälkeen vastausvaihtoehtomme rekisteröitiin äänestyskapuloilla sähköiseen järjestelmään samalla tavalla, kuin Haluatko miljönääriksi - ohjelmassa yleisö rekisteröi Kysy yleisöltä - osion vastaukset sähköisesti. Inhottavinta oli, kun ensimmäisen ja viimeisen kysymyksen välillä oli aikaa enemmän kuin 1½ tuntia. Tavallisessa tentissä kaikki kysymykset ehtii lukea läpi maksimissaan 10 minuutissa, minkä jälkeen voi alkaa rauhoittua ja alkaa vastata kysymyksiin mieleisessään järjestyksessä. Nyt jännitys kesti alusta loppuun, koska kysymykset nähtiin yksi kerrallaan. Ei ollut kyllä minulle sopiva tenttityyli ollenkaan! Priimaa sieltä silti taisi tosin tulla! :D

Nyt, kun tentti on vihdoin ohi, voi kirjat heittää hetkeksi nurkkaan ja nauttia joulunalusajasta täysin siemauksin. Tänään kotiin tultuani päätin heti kovalla vimmalla pyyhkiä koko asunnosta pölyt, järjestellä tavarat omille paikoilleen ja pestä vielä vessankin. Markuksen hommaksi jää imurointi, koska hän on saanut valita imurin, joka jostain syystä vihaa minua sydänjuuriaan myöten. Tein kuitenkin kaiken muun, joten tämä olkoon oikeutettua. Siivoamisen jälkeen laitoin joululaulut soimaan ja aloin kokkailla ihania jouluherkkuja. Lopulta keittiön täyttivät ihanat tuoksut ja lopputuloksena pöydällä odotti suklaamakroneja sekä Daimfudgea. Oi nam!

Teimme tänään myös jotain hyvin omituista ja hullua. Kävimme nimittäin Prismassa tekemässä jouluruokaostokset. Lähdemme siis reissuun ylihuomenna aamuyöllä ja palaamme vasta 23. päivä, joten kaikki mahdollinen piti ostaa jo nyt ennen matkaa. Kinkkua tuskin olisimme saaneet enää jouluaaton aattona ja sama kohtalo olisi todennäköisesti odottanut moinien muidenkin jouluruokien kanssa. Päivämäärät menevät tällä hetkellä jo kivasti loppuvuoteen tai jopa vuoden alkuun, joten ostosten tekeminen oli yllättävänkin helppoa. Mutta ei siitä sen enempää. Sanon vain, että jääkaappi on täynnä riisipuuro-, kinkku- ja rosolliaineksia. Kyllä joulu nyt tulla saa!

Palataanpa takaisin joulukalenteriin. Tänään luukusta paljastui jälleen koristeet. Viime kerralla englanninkielinen vastine tuolle sanalle oli "Decorations" ja tällä kertaa "Ornaments". Tämä osui sopivasti päivään, jona pystytimme kuusen olohuoneeseen ja aloimme pikkuhiljaa valmistautua jouluun. Juttelinkin aiemmin jo koristeista, joita olemme kantaneet mukanamme ulkomailta ja ajattelin laittaa vielä muutaman kuvan juuri noista muistoesineistä.


Yksi Stuttgartista ostamistamme lumihiutaleista.
Salzburgista ostamamme maalattu kananmuna.
Samainen kananmuna toiselta puolelta!
Münchenin tuliainen viime vuodelta.
Lumiukon pää Villachista vuodelta 2012.
Suurin osa koristeistamme on ostettu Ikean ja Bilteman viime hetken hyllystä. Valotkin ovat juuri siitä samaisesta laarista ja siksi tyydyimme aikoinaan 50 pikkulamppuun. Nyt, kun laitoimme valot paikoilleen, muistimme taas, miksi ensi vuonna pitäisi käydä ostamassa tuplamäärä lamppuja. Kultainen ja punainen valikoituivat kuusemme väreiksi viime vuonna, koska minusta juuri nuo värit ovat niitä joulun värejä. Ehkä muutaman vuoden päästä haluan välttämättä sinistä ja hopeaa sekä lasia, mutta tällä hetkellä nautin juuri näistä koristeista!



Tein muutama viikko sitten koristeita myös itse. Näistä ajattelin kertoa muutaman päivän päästä enemmän, mutta laitan kuitenkin jo muutaman kuvan, koska ne ovat mielestäni kovin nättejä!




Nyt siirryn nauttimaan ensimmäisestä vapaaillasta pitkään aikaan. Palataan taas huomenna!

Viivi

maanantai 15. joulukuuta 2014

15. Luukku {Lämpö}

Heippa!

Joulukuun 15. päivä, päivä ennen TLRT:n lopputenttiä ja kolme päivää ennen Saksan reissulle lähtöä. Tänään kävin myös siellä kilpirauhasen ultraäänitutkimuksessa ja lopputulos oli tällä kertaa tavallista onnellisempi. Kilpirauhasen palpoimisen yhteydessä tuntunut kyhmy taisikin olla vain epäsymmetriaa, sillä minkäänlaista kyhmyä ei ultraäänitutkimuksessa lopulta löydetty. Sylkirauhasia myöten kaikki oli kunnossa ja tämä tilanne sillä taputeltu. Huominen tentti jännittää, joten korkea syke pistettäköön sen piikkiin.

Ulkona ei tällä hetkellä ole kovin lämmin, mutta mainittakoon, ettei siellä ole erityisen kylmäkään. Turussa ehti sataa ohut kerros lunta perjantaiyön ja lauantain aikana - juuri silloin, kun me lähdimme Raumalle nauttimaan kunnon vesisateesta ja lämpöasteista. Kun sitten palasimme viimein Turkuun, oli lähes kaikki lumi muuttunut loskaksi ja lumisade rännän ja veden välimuodoksi. Sunnuntaina olikin sitten liukasta ja niukasti pakkasta. Tänään vettä on tullut taivaan täydeltä ja maisema on kaikkea muuta kuin joulukuinen. 

Joulukalenterin luukun takaa paljastuu kuitenkin teemaksi "lämpö". Olenkin jo ehtinyt postata joulukuun aikana rakkaista villasukistani, joilla pidän itseni tavallisimmin lämpimänä. Tälläkin hetkellä jalassani on harmaankirjavat pitkävartiset villasukat, jotka pitävät näinä tuulisina ja sateisina päivinä vetävistä ikkunoista huolimatta jalkani hyvin onnellisina! 

Saimme taannoin Markuksen äidiltä lahjaksi aivan ihanan Pentikin harmaan villaisen viltin, joka on sen jälkeen ollut jatkuvasti kovassa käytössä ja vakiovaruste sohvallamme. Juuri tänään tenttiin lukiessani kääriydyin tuohon lämpimään peittoon ja palelu loppui alta aikayksikön. En tavallisesti pidä villapeitoista, koska ne kutittavat niin vietävästi, mutta tämä peitto on muuttanut mielipiteeni. Ehken voi vieläkään väittää nauttivani peiton alla loikoilusta ilman pitkähihaista paitaa, mutta harvemmin ensimmäinen lämmittelykeino toppi päällä on vilttiin kääriytyminen. Ensiapuna vedän ainakin itse sen pitkähihaisen päälle ja vasta pienen ajan kuluttua käytän viimeisen oljenkorteni - viltin.


Jos villaiset asiat eivät tunnu parhaalta lämmittelykeinolta, lämmittävä juoma saattaisi ajaa asiansa. Olemme itse juoneet joulun alla paljon glögiä, niin alkoholitonta kuin holillistakin. Holillisista täytyy kehua Blossan punaviiniglögiä, joka on tänä vuonna aivan taivaallisen makuista. Tutorryhmämme pikkujouluissa joimme myös mm. tämän vuotista Loimu-glögiä lantrattuna mehuglögillä ja lopputulos oli aivan huikea! Viime vuotinen Loimu ei nostanut meillä peukkuja pystyyn, vaan kaatui loppujen lopuksi tänä vuonna viemäriin. Senpä vuoksi emme itse ostaneet tänä vuonna Loimua, mutta viime tiistain jälkeen olen alkanut pikkuhiljaa lämmitellä Markusta, jos kipaisisimme Alkon kautta vielä ennen joulua.

Jos, tai kun, alkoholi ei näin keskellä viikkoa maistu, voi oloa lämmittää myös esimerkiksi ihanalla minttukaakaolla. Mainostan täällä nyt jatkuvasti Pinterestiä, mutta uskokaa vain, kun sanon sen olevan yksi parhaimmista keksinnöistä ikinä! Ihanien kuvien lisäksi olen löytänyt sieltä maailman ihanimpia lahja- ja DIY-vinkkejä. Pinterestin kautta olen myös päässyt tutustumaan jenkkiresepteihin, joihin "Snowman Soup" myös kuuluu. Kaakaon voi tehdä joko itselleen tai antaa kauniisti pakattuna vaikka jollekulle joululahjaksi! Ystävien muistamisen ei nimittäin tarvitse olla suuri rahallinen panostus, sillä kaunis lahja kauniilla ajatukselle ajaa asiansa aivan loistavasti!


Snowman Soup

Tarvitset:

Kaakaojauhetta (ja maitoa, jos teet kupposen itsellesi)
tai 
kapselikeittimen kaakaokapseli, esim. Tazza minttukaakao
pieniä vaahtokarkkeja
Candy Cane - karkkikeppi
suklaahippuja (halutessasi)

Tee näin:

Keitä kaakao, lisää pinnalle vaahtokarkit, sekoita karkkikepillä ja nauti!


Jos tahdot antaa pienen kaakaoyllätyksen ystävällesi joululahjaksi, pakkaa pieneen lasipurkkiin tai pieneen muovipakkaukseen kaikki tarvittavat aineet. Sulje pakkaus esimerkiksi kauniilla kortilla ja käherretyllä nauhalla. 

Tällaisia ideoita Snowman soup - lahjaan löytyi Pinterestistä:




Tässä siis tämän päiväisiä lämmittäviä ajatuksia teillekin jaettavaksi. Nyt levittäydyn vielä hetkeksi sohvalle, syön siivun vastaleivottua joululimppua ja alan siirtyä nukkumaan uskoen sen auttavan huomisesta tentistä selviytymistä. Palaillaan taas huomenissa,

Viivi

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

14. Luukku {Glitter}

Heippa!
Tänään kalenterin luukusta paljastui glitter. Meiltä ei kotoa nyt niin kovin glitteriä löydy, minkä vuoksi pitkitin tätä postausta vaihteeksi viimeiseen asti. Postausta viivästytti myös joululahjaprojekti, jonka tiimoilta ompelukone sauhusi noin neljän tunnin ajan.

Ainoat glitteriset jutut, jotka meiltä löysin, ovat Lidlistä ostamamme ikkunatarrat. Siksipä tähän loppuun otan huonon kuvan lumihiutaleen muotoisista ikkunatarroistamme.

Palataan taas huomenna paremmalla boogiella!

Terkuin, 

Viivi


lauantai 13. joulukuuta 2014

13. Luukku {Juhlava}

Heippa!

Me olemme jälleen palanneet Turkuun alle vuorokauden kestäneeltä Rauman reissultamme ja pakko myöntää, että takki on taas aika tyhjä. Nuo reissut käyvät tosissaan kunnon päälle. Ensinnäkin tankkasin itseeni aimo annokset sokeria, rasvaa ja kaloreita viimeisen vuorokauden aikana, minkä lisäksi matkustaminen paikasta toiseen näin lyhyen ajan sisällä siten, että ehtii nähdä molempien vanhemmat, käy sekin työstä. Reissu oli kuitenkin kaiken sen matkustamisen arvoinen, sillä Turun seudun tanssioppilaitoksen tanssinäytös oli todella hieno. Lisäksi minun pikkuinen kummityttöni tanssahteli ensimmäisen kerran lavalla ja esitys meni tuonkin pikku prinsessan kohdalla ihan nappiin. Kyllä siinä ylpeällä kummitädilläkin nousi tippa linssiin!

Tänään on Lucian päivä, joten joulukalenterin luukun takaa paljastuva "Festive" eli juhlava sopii tähän päivään kuin nenä päähän. Harmiksemme vietimme suurimman osan päivästämme liikkuen pää kolmantena päivänä paikasta toiseen, minkä vuoksi Luciat jäivät tältä päivältä ja vuodelta näkemättä. Minulta löytyy arkistoista kuitenkin resepti viimeisimpiin pikkujouluihin tekemästäni polkajuustokakusta, joten ajattelin sen sopivan tämän päiväiseen teemaan paremmin kuin hyvin.

Löysin reseptin taannoin Kinuskikissan sivuilta ja päätin pistää korvan taakse tulevaisuuden varalle. Lupasin leipoa jotain tutorryhmämme pikkujouluihin ja muistin sattumalta tuon reseptin. Viime tipassa kävin sitten ostamassa aineet ja leivoin yötä myöten, jotta sain kakun valmiiksi seuraavaa päivää varten.


Kakun tekeminen itsessään ei ollut kovin hankalaa, suhteellisen aikaa vievää tosin. Möhläsin punaisen täytteen kanssa myös jonkun verran, minkä takia kakku näyttää erilaiselta kuin alkuperäinen. Muuta suurta ongelmaa kakun tekemisessä ei ilmennyt. Vähensin tosin liivatteen määrää parilla liivatelehdellä, mikä jälkikäteen ajateltuna oli vähän hölmöä. Olen kuitenkin usein törmännyt resepteihin, joissa liivatteiden määrää ylimitoitetaan ja tällä kertaa liivatteiden suuri määrä sai minut epäröimään. Laittakaa te siis ihmeessä se määrä liivatteita, joka reseptissä lukee, jotta onnistutte yhdeltä istumalta! 


Lisäksi muutin kakun pohjaa hieman itselleni mieluisammaksi. En pidä yhtään voin kovettamasta rasvaisesta pohjasta, joten olen jatkuvasti käyttänyt Hellapoliisin keittokirjasta löytämääni pohjareseptiä. Tämän kakun massa oli kuitenkin itsessään todella kosteaa, joten kakkupohja ei missään vaiheessa päässyt kunnolla jämähtämään. Parannus ehdotuksena saattaisin vaihtaa rypsiöljyn kookosöljyyn, mutten mene vannomaan sen nimeen näin kokeilematta. Jos olette kuitenkin seikkailunhaluisia, voitte kokeilla, josko tuo öljyn vaihto (heh heh..) muuttaisi rakenteen paremmaksi!


Tarvitset (laktoositon):

Pohja:
200 g minttu Dominoja
½ dl maitoa
1 rkl rypsiöljyä (tai kokeile kookosöljyä, jota tuossa ylempänä ehdotin!)

Piparminttu-valkosuklaatäyte:
7 liivatelehteä
500 g vaniljajogurttia (laktoositon)
750 g Alpro Soya vaniljavanukasta
2 tl piparminttuaromia
200 g valkosuklaata
vettä liivatteiden liuottamiseen

Mansikkatäyte:
3½ liivatelehteä
400 g mansikoita

Tee näin:

1. Laita molempien täytteiden liivatteet likoamaan kylmään veteen eri kulhoihin. Vuoraa irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla.

2. Murskaa Dominot tehosekoittimella hienoksi murskaksi. Siirrä murska kulhoon ja sekoita joukkoon maito ja öljy. Sekoita tasaiseksi ja taputtele irtovuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Siirrä vuoka kylmään.

3. Yhdistä vaniljajogurtti ja -vanukas ja sekoita joukkoon piparminttuaromi. Sulata mansikat ja soseuta ne. Älä ylisoseuta. Mansikkaseos ei saa vaahtoutua yhtään!! Erota soseesta noin desin verran liivatteiden liuottamista varten. 

4. Sulata valkosuklaa mikrossa 30s erissä välissä sekoittaen, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Sekoita valkosuklaa vanukas-jogurttiseokseen kokoajan sekoittaen. 

5. Kuumenna erotettu mansikkasose ja liuota siihen mansikkatäytteen liivatteet. Sekoita liivateseos hyvin loppuun mansikkasoseeseen. ÄLÄ YLIVATKAA. Tässä minä menin metsään ja sekoitin liivateseoksen lopun mansikkasoseen joukkoon sauvasekoitinta käyttäen - kuten ohjeessakin käskettiin. Se kuitenkin sai mansikkasoseen vaahtoamaan, jolloin tiheys muuttui vaniljatäytettä pienemmäksi ja täytteet eivät muodostaneet kokoamisvaiheessa tasaisia raitoja mansikkasoseen jäädessä pinnalle.

Näin käy, jos täytteiden tiheydet eivät ole samoja.
6. Mittaa kattilaan hieman vettä. Kiehauta ja liuota vaniljatäytteen liivatteet veteen. Sekoita ohuena nauhana vaniljatäytteen joukkoon kokoajan sekoittaen.

7. Kasaa kakku. Kakku on tarkoitus kasata siten, että erivärisiä täytteitä kaadetaan vuorotellen vuuan keskelle, jolloin lopputuloksena on raidallinen kakku. Voitte katsoa kinuskikissan kuvallisen ohjeen täältä.

8. Laita kakku hyytymään kylmään vähintään kolmeksi tunniksi. Itse annoin olla melkein vuorokauden ennen tarjoilua.



Kakku oli aivan taivaallisen makuinen. Se maistui kermaiselta, minttuiselta ja mansikkaiselta ja tuntui jopa syntisen hyvältä. Energiamäärien laskemisen jälkeen saatoin kuitenkin todeta tämän olleen elämäni paras vähäkalorinen herkku, sillä tällä ohjeella kaloreita kertyi n. 146 kcal/100g. Suosittelen siis esimerkiksi joulun kahvipöydän koristajaksi!

Lauantaiterkuin,

Viivi