Kausileivonnaiset: Kurpitsapiirakka eli Pumpkin Pie

Heippa!

Syksy tuli tohinalla ja yhtäkkiä kaupan hyllyt sekä kasvi- ja pihamaat notkuvat kaikenlaisia syysherkkuja. Olen seurannut myös ahkerasti Pinterestiä ja bongaillut sieltä jos jonkinmoista syksyistä herkkua. Päätimme Markuksen kanssa (pitkän mankumiseni jälkeen) hankkia ensimmäistä kertaa elämässämme kurpitsan, josta minä halusin tietysti siemenet ja sisukset ja Markus halusi kaivertaa kuoresta Halloween-kurpitsan. Sovittu juttu ja kurpitsan hakuun!

Olin pinnaillut Pinterestistä jo useita Pumpkin Pie reseptejä, joista päädyin SKB:n tentistä selviydyttyäni tähän nimenomaiseen reseptiin. Minulla sattui nimittäin notkumaan kaapissa pari purkkia kondensoitua maitoa, jotka olisi tässä lähiaikoina muutenkin hyvä käyttää pois (päivämäärät ovat nimittäin umpeutuneet jo kauan aikaa sitten...). Piirakkaresepti ei harmikseni sisältänyt kuitenkaan pohjan ohjetta, sillä piirakantekijä oli käyttänyt valmistaikinaa. Päätin pitkään asiaa pähkäiltyäni tehdä pohjaksi ihan perinteisen voitakinan, jossa voi ja sokeri-jauhoseos nypittiin taikinaksi.

Jotta omat huonot kuvani eivät saisi ketään epäilemään tämän herkun ihanuutta, tarjoan teille saman kuvan, jonka perusteella itsekin innostuin. (http://www.theyummylife.com/Pumpkin_Pie)

Pohjasta tuli ihan loistava, kunhan sitä malttoi paistaa tarpeeksi kauan yksinään ennen täytteen lisäämistä. Juuri vähän aikaa sitten MasterChef Australiassa muuten kerrottiin, että voinen pohja pitää paistaa etukäteen kypsäksi asti, sillä juoksevan täytteen lisäämisen jälkeen raaka pohja ei enää kypsy, vaan imee ainoastaan täytteen kosteutta jääden todellakin raa'aksi. Siispä paistoin pohjaa leivinpaperin ja kuivattujen kikherneiden avulla melkein tunnin ajan, kunnes se oli väriltään upean kullanruskea ja näyttikin jo kypsältä. Täyte päälle ja takaisin uuniin!

Tällä ohjeella täytettä tulee reilu määrä, joten tavalliseen piirakkavuokaan tämä sopi nippanappa eikä voitaikinareunoja juuri jäänyt näkyviin. Piirakka oli kuitenkin todella hyvä eikä ulkonäkö loppujen lopuksi tuosta täytteen suuremmasta määrästä kärsinyt mitenkään.

Ja hei, se tunne, kun lappaat piparkakkujen mausteita täytteen joukkoon ja joulu valtaa hetkellisesti koko mielen... Olen itse niin jouluihminen, että meinasin seota haistellessani/maistellessani tuota ihanaa joulunmakuista piirasta. Joululaulut ja joulukuusi vain puuttuivat enkä todellakaan kiellä, ettenkö olisi jo melkein ollut niitäkin kaivelemassa esiin - keskellä lokakuuta. Tämä piiras sopii siis TODELLAKIN kaikille joulusta pitäville joulun odottajille!

Kupittaan Citymarketissa näytti olevan vielä jos jonkinmoista kurpitsaa tarjolla, joten suosittelen kokeilemaan tätä jenkkilän herkkureseptiä, jos et sitä vielä koskaan ole tehnyt!

Tarvitset:

Pohja:

2½ dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

½ tl leivinjauhetta

150 g voita

2 rkl vettä (vähempikin varmasti riittää, koska tällä määrällä taikinasta tuli todella märkä)

Täyte:

3/4 cup sokeria

½ tl suolaa

1 1/4 tl kanelia

½ tl inkivääriä

1/4 tl neilikkaa

n. 400 g kurpitsasosetta

2 kananmunaa

1 tlk kondensoitua maitoa

Lisäksi:

kermavaahtoa

Tee näin:

1. Aloita leipominen pohjasta, Ota voi lämpenemään huoneenlämpöön hyvissä ajoin tai mikrota voimäärää n. 10 sekuntia, kunnes se on pehmeää muttei missään nimessä sulanutta. Sekoita keskenään jauhot, sokeri ja leivinjauhe. Lisää joukkoon voi ja nypi sormin tasaiseksi taikinaksi, kunnes kaikki jauhot ovat irronneet reunoilta ja taikina on muodoltaa pyöreä ja reunoista irtoava pallo. Lisää joukkoon vesi. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kelmuta taikina ja siirrä se hetkeksi jääkaappiin lepäämään n. 15 minuutiksi. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina tasaisesti sen pohjalle. Leikkaa leivinpaperista sopiva ympyrä ja aseta se pohjataikinan päälle ja reunoille. Kaada päälle kuivia herneitä tai paistokuulia. Paista pohjaa uunin alatasolla, kunnes pohja on kypsä (minulta aikaa vierähti helposti 30 minuuttia, muista kuitenkin tarkkailla omaa piirastasi ja toimi oman uunisi ehdoilla).

2. Pohjan ollessa uunissa valmista täyte. Mittaa kulhoon sokeri, suola ja mausteet. Sekoita joukkoon kurpitsasose sekä kananmunat. Sekoita kunnolla tasaiseksi, älä kuitenkaan vatkaa kovasti. Lisää lopuksi joukkoon kondensoitu maito ja sekoita vielä kerran tasaiseksi.

3. Ota pohja uunista, poista herneet ja leivinpaperi. Kaada pohjan päälle täyte ja aseta piirakka uunin alatasolle. Nosta lämpötilaa 225 asteeseen 15 minuutin ajaksi. Laske lämpö takaisin 175 asteeseen ja jatka paistamista n. 45 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin ja veitsi tulee puhtaana piirakasta ulos sen kypsyyttä kokeiltaessa. 

4. Piirakka jää kosteaksi, mutta sen keskusta ei saisi jäädä hyllyväksi! Jos keskusta on hyllyvä, jatka paistamista, kunnes se ei enää sitä ole. 

5. Anna piirakan jäähtyä ja tarjoile kermavaahdon kera. Piirakka on myös todella hyvää kylmänä!

Laskin tähänkin piirakkaan ravintoarvot, mutta olen ne heittänyt jo näköjään menemään! Piirakassa oli energiaa summittaisesti vähemmän kuin 300 kcal/100g ja enemmän kuin 250 kcal/100g. Sen tarkemmin en valitettavasti muista! Hyvää tämä kuitenkin oli, isolla H:lla, joten unohdettakoon se terveellisyysaspekti tällä kertaa ihan kokonaan!

Kuviakin minulla oli valitettavan vähän. Liekö sitten syynä ollut piirakan häviäminen todella nopeasti vaiko yksinkertaisesti kuvaamislaiskuus, siitä voi kukin vetää omat johtopäätöksensä!

Syysterkuin,

Viivi

Paluu salille

Heippa!

Olen parantunut. Tai nyt ainakin uskallan sen jo jokseenkin sanoa ääneen, sillä en usko, että tauti iskee enää takapotkulla takaisin. Kierrepotku tosin on vielä mahdollinen, koska paluu kouluun koittaa taas perjantaina, jolloin luentosali täyttyy jälleen köhivistä, niiskuttavista ja viruksia aivastusteen mukana erittävistä luokkakavereista. Mutta minkäs sille voi, kun kouluun on tultava, muuten jää jälkeen! Itsekin juuri näin tein ja varmasti osaltani vaikutin nyt kipeinä olevien ihmisten sairastumiseen. 

Viime perjantaina oloni oli jo suhteellisen hyvä. Aamulla kurkku oli vielä hiukan kipeä, räkää irtosi satunnaisesti ja välillä yskäyskin kävi kylässä tuoden mukanaa hyvin hyvin sitkeää ja keltaista limaa. JES! Tauti oli siis hellittämässä, sillä juuri tuo räkä/lima oli saatava ulos! Ilmoitin Markukselle lähteväni salille, vaikken tiennyt yhtään, mitä siellä tekisin tai mitä ylipäätänsä jaksaisin tai pystyisin tekemään. Päätös piti ja lähdimme kuin lähdimmekin pitkästä aikaa salille.

Siinä se on, valmiina lähtemään kohti salia!!

Salilla mikään ei ollut muuttunut. Samat naamat treenaamassa (osasta naamoja olin iloinen, osa taas laski fiilistä, kuten aina ennenkin = mikään ei siis ollut muuttunut), samat laitteet, samat painot ja minun vakiopukukaappinikin oli vapaana! Hyvät puitteet siirtyä salin puolelle!

Kulmakaappi nro: 9.

Salille lähtemisessä vaikeinta ei tosiaankaan ollut näin pitkän tauon jälkeen päätös sinne lähtemisestä, vaan armon antaminen omalle keholle, joka pyristeli lähes jokaisen liikkeen kohdalla kovasti armotonta tekemisen haluani vastaan. On vaikeaa myöntää, ettei jaksa. Vielä vaikeampaa on kohdata se tosiasia, että kroppa on 6-7 viikon aikana menettänyt voimaansa ja lihakset ovat alkaneet palautua sille tasolle, josta vuoden alussa lähdin liikkeelle. Kaikki työ turhaan. Ikinä en ole salilla kiroillut. Ennen perjantaita. Se kyseinen rintatreeni otti koville. Todella koville. Otti jopa niin koville, että itkuvaihe meni kokonaan ohi edes ilmentymättä ja päädyin suoraan siihen epäuskoiseen hekotusvaiheeseen, jossa vain ihmettelin ärräpäiden saattelemana, miten vinopenkkipunnerruksen painot voivat kuudessa viikossa tippua 12 kg:sta tippua alle kymmeneen kiloon ja miten 3 x 12 toiston sarja saikin yhtäkkiä 3 x 7 toistoa muodon.

Kotona päivittelin jatkuvalla syötöllä lihaksieni voimattomuutta ja mietin, miksi minulle juuri kävi näin. Miksi kaikki tehty työ meni hukkaan ja mistä löydän motivaatiota alkaa taas työstää kaikkea alusta alkaen. Lopulta tulin itsekin siihen tulokseen, ettei vika ole minun, näin vain tapahtui. Enhän minä kipeänäkään olisi salille voinut mennä?! Nyt on vain kerättävä itsensä, marssittava uudestaan salille ja taottava rautaa entistä kovempaa. 

Tämä kuva tuli vastaani facebookissa ja boostasi treeni-intoani tämän pohjakosketuksen jälkeen ihan tosissaan!

Meninkin salille sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina kiusasin jalkani rikki ja sunnuntaina teimme yhdessä Markuksen kanssa selkätreeniä. Olin jo perjantain vuoksi tietoinen lihasteni heikommasta kunnosta, joten sarjapainojen laskeminen jaksamattomuuden takia ei tuntunut enää yhtä pahalta kuin perjantaina. Osasin aloittaa varovasti ja lisätä painoja siihen pisteeseen, etten enää jaksanut. Kertaakaan en jäänyt tangon alle, mutta silmät pullistuivat muutamaankin kertaan vaarallisen ulos päästä. Tässä tapauksessa se oli kuitenkin hyvä asia: ymmärsin rajani, löysin rajani ja yritin ylittää ne turvallisuuden sallimissa rajoissa. Selkätreenikin kulki ihan kivasti ja oli kiva huomata, että selkälihakset ovat suurista lihasryhmistä kärsineet treenaamattomuudesta kaikkein vähiten. Jouduin laskemaan painoja nimittäin vain maksimissaan 5 kg:lla. 

Saliselfie, totta kai!

Pahin psyykkinen shokki treenaamisen uudelleen aloittamisesta on siis ohitettu ja hoidettu. Mieli on 100 %:sti mukana treenaamisessa, mutta tällä hetkellä kroppa lyö omat kapulansa rattaiden väliin. Kärsin nimittäin aivan valtavista lihaskivuista. Rintalihakset ovat edelleen perjantaista kipeinä, jalat lauantain jäljiltä ja jopa selkä sunnuntaisesta piiskaamisesta ihan arkana. Selkälihasten kipeyden vielä tänäänkin ymmärrän hyvin, mutta rintalihasten ja jalkojen sopisi alkaa tehdä jo pikkuhiljaa yhteistyötä kanssani.. Koska rintalihakset ovat vielä ihan hirveän kipeät, olen joutunut lykkäämään tämän viikon salille menoa ja kahdella päivällä. Olkapäiden tekemisestä tässä kunnos kun ei tule yhtään mitään. Hauiksetkin ottivat oman osumansa selkäpäivän aikana, joten käsiäkään ei uskalla mennä vielä treenaamaan. Samalla päänvaivaa aiheuttaa myös treenipäivien oikea järjestäminen, varsinkin, kun käsien lihakset saattavat kipeytyä todenteolla ensimmäisen treenin jälkeen. Tästä taas kärsisi rintapäivä. Jalkapäivä on onneksi ihan oma yksikkönsä, joten jalkojen parannuttua pääsen edes niiden kimppuun välittämättä muun kropan kiputiloista.

Osasin olla koko sairastamisjakson ajan iloinen saamistani vapaailloista, kun salille ei tarvinnut raahautua kaiken tuulen ja sateen keskellä. Kun vihdoin pääsin kuitenkin takaisin salille, ymmärsin välittömästi, mitä elämästäni on puuttunut. Vaikka vapaa-aika onkin näennäisesti ollut aivan ihanaa ja rauhoittavaa, olen omassa elementissäni juuri salilla, jossa kaikki patoutuneet tunteet pystyy purkamaan ja käyttämään voimavarana uusien ennätysten ja itsensä voittamisen saavuttamiseksi. Ruoka maistuu myös ihan eri tavalla, kun on saanut alleen ensin kunnon tehokkaan treenin. Joku psykologinen juttu treenillä on siihenkin, että ruokaa syö myös paljon paremmalla mielellä, kun tietää jo polttaneensa aikamoisen määrän kaloreita salin puolella!

Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin ja alkaa rakentaa sitä jo melkein sormien välistä pois karannutta haavetta unelmakropasta ja huikeasta bikini bootysta! ;)

Kuullaan taas,

Viivi

OHI ON!

Heippa!

Olen ollut hiljainen, taas vaihteeksi, eikä kukaan varmaan edes enää ylläty siitä. Saatika jaksa kuunnella näitä selityksiä. Nyt minulla kuitenkin oli aivan kelpo syy siihen, etten ole kirjoitellut. Olen nimittäin viimeiset 10-12 päivää lukenut takapuoli lähes ruvella solu- ja kehitysbiologian tenttiin, joka vihdoin ja viimein oli tänään. Nyt se on OHI! Ja meni muuten hyvin! Turhaan kannoin huolta ja murhetta vielä eilen illallakin siitä, että osaanko asioita tarpeeksi hyvin. Alue kun tuntui olevan tuhansia sivuja ja omaksuttavaa olisi riittänyt koko vuodeksi. Selvisin. Muuta en sano! 

Edeltäneet 10-12 päivää näyttivät kutakuinkin tältä:

Ja ne sisälsivät myös paljon tätä:

Välillä tosin karkasin muuallekin lyhyiksi ajoiksi näyttäen tältä:

Poistuessani neljän seinän sisältä yllätyin, että ulkona näyttikin jo tältä (ja oli perkeleen kylmä):

Palasin aina pikapuolin kotiin takaisin omaan luolaani nauttimaan näistä:

Koko aikana tunteeni kaikkea kohtaan olivat suurin piirtein tätä:

Surullinen totuus tuon kaiken uhoamisen takana oli kuitenkin:

Ja tänään aamulla aamupalaa syödessäni olo oli jo tämä:

Nyt, kun tentti on vihdoin ohi, aion tutustua muun muassa näihin:

Ja illalla menen suorittamaan ensimmäistä renkivuoroani Tivolille (lääkisläisten kerhohuoneisto), joka pitää sisällään kakkosten sitseillä tarjoilemista, boolin kaatamista, lippujen myymistä ja muuta kivaa! Seuraavan kerran palaankin kotiin varmaan siihen aikaan, kun Markus lähtee kouluun. Huoh.

Ainiin! Huomenna lähden iltasella myös kohti Raumaa ja torstaina koittaakin sitten ensimmäinen juonnepäiväni Rauman terveyskeskuksessa. Tarkoituksenani on seurata lääkärin vastaanottotoimintaa ja olla hänen varjonsa muutaman päivän ajan. Ehkä pääsen jopa koskemaan potilaaseen, ken tietää ;)

Ihanaa tiistaita kaikille muillekin,

Viivi

Viimeaikaisia rientoja

Heippa!

Olenkin täällä jutellut, miten lääkis on tuonut tässä lähiaikoinakin tullessaan jos jonkinmoista menoa ja meininkiä. Päällimmäisinä tietysti ovat mielessä vielä Fetussitsit ja Kastajaiset! Muutakin on ollut ja monet jutuista ovat olleet ihan alkoholittomia päivällä tapahtuneita juttuja, näistä ensimmäisenä mieleen tulee Orionin pitämä esittäytyminen, minkä jälkeen he antoivat meille pienet anatomian taskukirjat sekä ihan ikiomat stetoskoopit!

Fetussitsit järjestettiin viime kuun loppupuolella ja ne olivat meidän ykkösten ensimmäiset sitsit. Minulle sitsit olivat myös ensimmäiset koko elämäni aikana ja koi varsinaisen kulttuurishokin siellä pöydässä istuessani ja juhliessani. Note to myself: Shotteja ei pidä huitaista jatkuvasti ykkösellä huiviin ja viiniä sekä siidereitä kannattaa niroa millilitra tahdilla laulujen aikana, jos ei tahdo olla ihan huikeassa oksennuskunnossa ennen illan päättymistä. Minä onnistuin onnekseni välttämään tuon oksennuskunnon, mutta valitettavasti monet muut eivät! 

(Kuva: Maia Kaps)

Paikan etsintää! (Kuva: Maia Kaps)

Paikan etsintä jatkuu! (Kuva: Maia Kaps)

Sitsaaminen oli todella kivaa! Ainut miinuspuoli oli tilan ahtaus, mistä johtui, että syöminen ja itseasiassa oleminen yläpäänsä oli välillä todella haastavaa. Sitsiohjelma koostui meillä sitsaamisen perusteiden opettelusta, laulamisesta, esitysten katselusta, syömisestä sekä muutaman ohjelmanumeron suorittamisesta. Harrastimme mm. speed datigia omassa pöydässämme ja laulettiimpa sitseillä sekä Raumlainen ryyblaul että Satakunnan laulu. Laulaminen ei ole kyllä koskaan ennen ollut niin kivaa!

Väliaikashowta! (Kuva: Maia Kaps)

Huikea pätkä tuossa yläpuolella, suosittelen vilkaisemaan! ;)

Kun sitsit oli sitsattu, alkoivat jatkot, joille saivat osallistua myös muut lääkisläiset. Löytyipä joukosta myös muutama Jyväskyläläinen liikuntatieteen opiskelijakin. Tanssia, ilmaista boolia ja monta tuntia hauskanpitoa. Itse päädyin joskus kahden maissa kotiin ja pyörä ei tosiaan kulkenut metriäkään suoraan. Hihitellen kotiin ja Markuksen unta häiriköimään!

(Kuva: Maia Kaps)

Seuraavalla viikolla, eli lokakuun ensimmäisellä viikolla, vietettiin kastajaisia, joiden päätteeksi minutkin kastettiin muiden fetusten kanssa samaan vesisaaviin, minkä seurauksena meistä tuli vihdoin medisiinareita!

Ennen kastajaisia oli tällanen fiilis! Minttukaakao reppuun  ja menoksi!

Kastajaiset alkoivat rastikierroksella, jossa suoritettavana oli muun muassa tequilashotin kustomointia, sykkeen nostoja, anatomisten rakenteiden paikannusta sekä viskin tunnistusta ja shakin peluuta. Meidän rastikierroksemme päättyi biletelttaan Kupittaan puistossa, jossa reivasimme n. 20 minuutin ajan vailla tietoa teltan ulkopuolisesta maailmasta! 

Kastajaisten ensimmäinen juomapeli! (Kuva: Maia Kaps)

Sukkahousut päähän ja elämä hymyilee!

Rastikierroksen jälkeen siirryimme kohti Tivolia ja kastettamme. Tivolin rappukäytävässä silmämme sidottiin ja meidät tönäistiin sisätiloihin, joissa meitä ensin kuljetettiin tönimällä kohti Tivolin kylpyhuonetta, josta yhtäkkiä löysin itseni ilmaan nostettuna vaaka-asennosta lähestymässä vesisaavia. Huonoksi onnekseni jouduin kasteessa hiukan satutetuksi, kun kaulaani (ja sen kilpirustoa) hakattiin jokaisella seitsemällä kastolla saavin reunaan. Seuraavana päivänä muistona oli onneksi vain mustelma eikä mitään pahempaa luojan kiitos sattunut. Kaste oli kaste ihan sanan oikeassa merkityksessä, kun vaatteet olivat loppujen lopuksi housujen vyötäröä myöten märät. Diplomi kouraan ja uusi medisiinari oli syntynyt! Iltaa juhlistettiin taas pitkälle yöhön enkä edes muista, milloin olen Tivolilta kotiutunut! Hauskaa kuitenkin oli! :)

Tivolin rappukäytävässä oli tunnelmaa! 

Ja varsin hotteja tyyppejä :D

Ja kasteen jälkeen ainakin! :D 

(Kuva: Maia Kaps)

Kuulostaa nyt siltä, että lääkis tarjoaa iltamenemisinä vain alkoholin kittaamiseen liittyviä tapahtumia. Näin ei kuitenkaan ole ja voin onneksenne todeta jättäneeni tältä päivältä kummisitsit (ykköset ja kutoset yhdessä sitsaamassa = ainutkertainen tilaisuus) väliin ja menneeni kuuntelemaan Medisiinalle kuuden maissa uravalintaan liittyvää seminaaria! Joka paikassa kuulee lääkäreiden kertovan, miten he vihasivat sitä ja tätä ja tuota erikoisalaa eivätkä ikinä olisi voineet kuvitellakaan erikoistuvansa niille aloille ja loppujen lopuksi he ovat kuitenkin päätyneet tekemään juuri niitä asioita, minkä suhteen ovat olleet koko opiskeluaikansa hyvin jyrkkiä. Tästä puhuttiin myös tänään eri esiintyjien puheenvuoroissa. Tämän kaiken perusteella minusta siis todennäköisesti tulee geriatri tai psykiatri, sanokaa minun sanoneen! :D

Torstaiterkuin,

Viivi

Meksikolainen (tai ainakin jotain sinne päin) lauantai

Heippa!

Taas oli se aika kuusta, että treffasimme ruokatreffien muodossa kaveripariskuntaamme! Viimeksi kokkailimme heidän residenssissään, joten tällä kertaa keittiö sotkettiin meidän osoitteessamme! Suunnittelimme jo etukäteen tämän kertaisen kokkaushetken teemaksi meksikolaisen ruuan ja menun suunnittelimme Markuksen kanssa jopa vähän viime tingassa. Yleensä menun suunnittelu, ihan sama mihin kekkereihin, ei tuota minulle ongelmia. Ideoita on normaalisti ne muutama teemaan sopiva, jolloin päätösten tekeminen on helppoa ja yksinkertaista. Tällä kertaa meillä kummallakin oli kuitenkin omat ideamme ja koska emme olleet itsekään hetkeen syöneet meksikolaista ruokaa, halusimme kaiken olevan "täydellistä". Lisäksi kolmen ruokalajin illallisen suunnittelu ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista, kun alkuruualla ei tietenkään kuulunut täyttää mahaa ihan överitäyteen.

Kaikki valmiina, vieraat vielä puuttuu ;)

Saimme kuin saimmekin menun kuitenkin suunniteltua, vaikka se vaihtelikin koko viikon ajan vaihtoehdosta toiseen. Loppujen lopuksi menu kuitenkin muokkaantui sellaiseen kuntoon, että uskalsimme lähteä kauppareissulle tarvitsemiamme aineksia hakemaan. Menu sai kuitenkin viimeisen silauksensa lauantaina, kun sokerihimoissani muutin vielä jälkiruokaa hieman aiottua runsaammaksi.

Lopulta menu oli kutakuinkin tämän näköinen:

Alkuruoka:

Guacamolea

Pico de Callo - salsa

Mustapapu-maissisalaatti

Nachoja

Tortillalettuja

Pääruoka:

Chili con Carne

Jälkiruoka:

Omena-marenki-piiras

Itsetehtyä vaniljajäätelöä

Jälkiruokaa ei nyt kovin meksikolaiseksi voi kehua ja lauantaina juuri ennen Elinan ja Eeron saapumista bongasin Pinterestistä mm. churromuffinien ohjeen... Siinä olisi ollut helpompi versio ruuasta, joka sopii kuin nakutettu meksikolaisen illan päättämiseen. Tällä kertaa söimme kuitenkin taivaallisen hyvää omena-marenki-piirakkaa sekä vaniljajäätelöä! Alkuruokakin oli lopulta ehkä aavistuksen liian tuhti, sillä suurimpaan nälkään ruokaa tuli ahdettua napaan ihan kaksin käsin. Lisäksi alkuruuan kanssa pystyi varioimaan todella paljon, mikä aiheutti seuraavan askeleen suuruuden hulluudessa. Lopulta olimme kaikki navat piukeina ruokaa ja sulattelimme sitä vielä tovin niitä näitä jutellen.

Salsan olimme tehneet Markuksen kanssa jo edellisenä iltana, koska ohjeen mukaan sen makujen tulee antaa tasaantua vähintään yön yli. Pakko myöntää, että tuo veto todellakin kannatti! Lisäksi tekemistä oli Eeron ja Elinankin läsnäollessa niin valtavasti, että yhden salsan tekeminen etukäteen ei ollut yhtään huonompi idea! Kaiken muun, salsaa lukuunottamatta, teimmekin alusta asti itse Eeron ja Elinan kanssa. Alkuruuan jälkeen aloimme valmistella seuraavia ruokia ja pojat saivat kontolleen chili con carnen. Minä ja Elina taas valmistimme jälkiruuat.

Pääruokaan pääsimme käsiksi vasta puoliyhdeksän aikaan, mikä ei tosin haitannut meistä ketään. Puhuimme chili con carnea syödessämme, että tämä järjestely oli tavallaan todella toimiva, koska viiden aikaan syöty alkuruoka oli päässyt jo kivasti laskemaan! Jutellessa ja häärätessä aika kului vain niin nopeasti! Jälkiruuan olimme tehneet samaan aikaan pääruuan kanssa, joten pääsimme siitä nautiskelemaan aika pian pääruuan jälkeen.

Omena-marenki-piiras ja vaniljajäätelö olivat niin hyviä... Olin tosiaan koko edeltäneen viikon ollut ilman mitään itse lisättyä sokeria, joten tämä lauantain kokkausilta oli mitä loistavin tekosyy saada edes pieni annos sokeria kroppaan! Sunnuntaillekin jäi vielä pieni pala piirakkaa, joten sinäkin päivänä nautin vielä siitä samaisesta tekosyystä syödä makeaa! Tänään olenkin taas palannut ruotuun ja hyljännyt tuon makean ihmeen ainakin arkipäiviksi!

Takaisin normaalissa ruokarytmissä ja -valiossa!

Epäonnekseni olin lauantaina kipeämpi kuin pitkään aikaan. Nyt myös ensimmäistä kertaa koko taudin aikana, nenäni oli niin tukossa, että hädin tuskin maistoin ruuan makuja. Niistämiseen kului paperia koko viikon edestä ja olo oli illalla todella voipunut. Sunnuntai oli kuitenkin jo parempi päivä ja jämiä syödessä pääsin myös kiinni niihin hennoimpiinkin makuihin!

Tämän päivän kavereita!

Illan aikana ei kulunut tällä kertaa viiniä tipan tippaa! Alkoholipuoli hoitui kuitenkin tequila-pohjaisen drinkin ja sol-oluen muodossa, minkä lisäksi limellä maustettua vettä ja Coca Cola zero:a kului illan aikana todella paljon!

Loppuillasta intouduimme vielä kokeilemaan pinterestistä löytyvien Sol-lasien tekemistä. Pojat katselivat muutaman tutorial-videon Youtubesta ja siitä se ajatus sitten lähti... Pian jo iskimmekin liesituuletinta päälle, kastelimme puuvillalankaa asetoniin ja kiersimme sitä Sol-pullon ympärille. Lanka liekkeihin, pullo pyörimään ja lopulta kasto kylmään veteen. Ja tsadam, sol-lasi oli syntynyt! ;) Lasi kaipaa tosin vielä hiukan hiomapaperin kosketusta ennen kuin sitä uskaltaa huulilleen nostaa! Seitsemän pulloa vielä jäljellä! ;)

Siinä se sitten on: valmis lasi ja meidän uusi suppilo! ;D Kuva on Elinan käsialaa!

Yhtäkkiä kello olikin 00:30 ja vieraamme päättivät lähteä kotimatkalle! Me jäimme Markuksen kanssa vielä hetkeksi siivoamaan keittiötä, minkä jälkeen mekin siirryimme vatsat piukeina ja mielet tyytyväisinä kohti makuuhuonetta ja pehmeitä peittoja!

Syksyinen kynttiläasetelma pihan jättiläiskävyistä ja jostain pussista löytyneistä helmistä! Kynttilöiden alustana kaapista löytyneet viinilasit!

Ilta oli taas aivan loistava ja odotan jo innolla seuraava kertaa ja pikkujouluja!! Kiitos vielä ihanasta seurasta Eerolle ja Elinalle! :)

Palaillaan taas pian,

Viivi