torstai 1. toukokuuta 2014

Vappu

Hei huomenta!

Kai jollakulla muullakin oli tänään sellainen olo, että heräsi ennemmin siihen marraskuun ensimmäiseen päivään kuin tähän toukokuun ensimmäiseen? Viimeistään sellainen olo olisi pitänyt tulla ainakin täällä Turussa, kun aamulla silmät sirrillään käveli ikkunan ohi ja totesi maan olevan valkoinen. Siis VALKOINEN?! Takatalvi on nyt vähän myöhässä. Ja minun keppeilystä tulee kerralla paljon tuskaisempaa (voi kumpa omistaisin kurahousut ja kumisaappaat..). Toivotan toki myös onnea niille (insinööreille ja insinööriopiskelijoille), jotka tästä kaikesta huolimatta aikovat tänään kivuta Vartiovuorelle juhlimaan Wappua. It will be fun they said, you won't get ill they said..


Meidän vappu alkoi eilen aika kummallisissa merkeissä, kun siinä joskus yhdentoista aikaan tajusin, että ei hitto, ei sali ja kaupat olekkaan vappuaattona normaalisti auki. Siitä sitten kauhealla kiireellä etsimään Sats:in aukioloaikoja, ettei vaan hauis-/ojentajapäivä jää vetämättä. Ilman ruokaa kyllä pärjäisin, mutta kolme pakko vapaata putkeen...No Whey! Iltapäivästä tuli siis hullun hektinen: ensin puoli neljäksi salille (Markus tuli suoraan töistä) ja siitä tasan sulkemisajan, eli kello 17:00, jälkeen kovalla kiireellä kohti Itäharjun Prismaa, jossa kaikki muutkin matti-myöhäiset olivat tekemässä ostoksiaan. Selvittiin kuitenkin ennätysajassa ennätysostoksien kanssa ulos ja tasan kello 18:00 oltiin jo kotona purkamassa ruokakasseja. Mitäs sitten.. No sitten syötiin hartaudella, koska massut huusi hurjana ruuan perään. Sen jälkeen olikin aika bloggailla ja kuunnella naapureiden kiljumista rappukäytävässä. Itsehän oltiin siis niin väsyneitä ja laiskoja, ettei jaksettu lähteä yhtään mihinkään vappua juhlimaan. Oltiin kuitenkin niin hurjia, että ostettiin 300 grammaa irtonameja illaksi ja niitä sitten syötiin samalla, kun pelattiin Harry Potter ja puoliverinen prinssi PS3:lla läpi. Siihen sitten menikin se meidän vappuaaton ilta ja mentiin nukkumaan about samaan aikaan kuin ensimmäiset vappusankarit, jotka kömpivät baarista koloihinsa.


Tänään meidän vappu jatkuu ihan loistavasti rännän ropinaa ikkunaa vasten kuunnellen ja pääsykokeisiin ja tenttiin lukien. Aateltiin kuitenkin vääntää tossa lounaaksi/päivälliseksi guacamolet ja salsat sekä paistaa kanat ja jauhelihat ja kääriä koko komeus keräsalaatin lehtiin tai tacotubseihin. Korkki pysyy tänäänkin visusti kiinni ja kuuden aikaan ajellaan keskustaan ja suunnataan Finnkinoon katsomaan The Other Woman - leffaa. Siinäpä se sitten onkin ja huomenna palataan taas normaaliin rytmiin! :)


Hauskaa Vappua kaikille sen juhlijoille!

Viivi

P.s Illalla saatatte saada vielä täydennystä terveellisten reseptienne repertuaariin, joten stay tuned! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti