tiistai 6. toukokuuta 2014

Myöhäinen moikkaus

Heiheihei!

En ole teitä rakkaita lukijoita unohtanut, uskokaa pois! Tänään on vaan ollut ihan kreisi päivä, mihin on mahtunut ihan hulluna kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa!

Kuten Facebook-kaverini saivat tänään aamulla jo kuulla, olen kärsinyt pääsykokeiden (ja itseasiassa myös kaloreiden laskemisen) takia ensimmäisen unettoman yöni! Menimme eilen illalla nukkumaan puoli kahdentoista maissa, mikä oli jo valmiiksi liian myöhään. Olin kuitenkin pirteä kuin peipponen, eikä uni tullut millään ennen yhtä. Ja siitä se painajainen sitten alkoikin. Pätkäunta seuraavat muutama tuntia ja pitkiä pätkiä hereillä sängyssä pyörien, Markuksen kuorsausta kuunnellen ja tyynynvalloitusyritykset torjuen. Kuudelta luovutin, menin vessaan ja palasin sänkyyn vain lukeakseni facebookin ja instagramin uusimmat jutut. Selasimpa vielä sähköpostitkin, minkä jälkeen luku-urakka odotti alkamistaan! Yön unet olivat todella ahdistavia. Siis oikeasti ahdistavia. Näin unta ruuista, joiden kaloreita en pystynyt laskemaan, minkä lisäksi näin ahdistavia kliseisiä pääsykoeunia. Noooouh.

Lukupäivä sujui kuin unelma ja bilsa kolmonenkin muuttui kuivasta tekstinpätkästä ihan mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi ja kahdeksan tunnin lukemisen jälkeen olin oppinut vaikka mitä "uusia" juttuja!

Salilla vuorossa oli selkäpäivä, mikä sujui ihan suunnitellusti. Hämmennyin välillä kuitenkin sitä, miten selkä ei muka jaksanut nostaa samoja painoja kuin edellisillä viikoilla?! Kyse voi hyvin olla myös siitä, että muistin painot ainoastaan väärin ja lastasin tällä kertaa liian suuret määrät tavaraa tankoon. Tämän takia aloin taas kirjoitella treeniohjelmat painoineen ruokapäiväkirjaan, mistä pystyn tällaisen hädän hetkellä varmistamaan, mitkä ne edelliset painot oikein olivatkaan! :)


Käytiin heti salin jälkeen tekemässä vielä kauppareissu ja mukaan tarttui muun muassa raakakaakaojauhetta sekä kaakaonibsejä, namskis! Lisäksi päivään mahtui muun muassa pitkän pitkä Whatsapp-keskustelu rakkaan ystävän kanssa pitkästä pitkästä aikaa! Päivän ehdottomasti paras hetki! <3 font="">


Nyt jumitetaan edelleen sohvalla Euroviisuja katsellen, mutta siirrytään pian unten maille! Onko jollain muullakin semmoinen olo, että tämän kisan taso laskee vuosittain kuin lehmän häntä?

Viivi

2 kommenttia: