lauantai 3. toukokuuta 2014

Maailman paras munakas

Ei ole kulunut vielä paljoa aikaa siitä, kun postasin tänne kuvan minun "munakkaastani" ja kuvatekstissä kerroin, että ne muistuttavat aina ulkoiselta olemukseltaan munakokkelia. Päätin viikko sitten kuitenkin opetella tämän kulinaarisen jalon taidon ja opettelin paistamaan kauniin munakkaan ilman palamista, hajoamista tai muita kömmähdyksiä. 

Kuten monissa muissakin asioissa, tässäkin se ratkaiseva tekijä oli hellan mieto lämpö. Tiedän siellä ruudun toisella puolella jonkun nyt huokaisevan tylsistyneenä ja ajattelevan mielessään, että kyllähän tämä jo tiedettiin! Olen kuitenkin varma, että joukossanne on myös minun kaltaisiani rähmäkäpälöitä, jotka ovat ennen tyytyneet siihen munasörsseliin, kun munakas ei vain ole ottanut onnistuakseen! 

Munakkaita sitten taas on maultaan ja koostumukseltaan juuri niin monta kuin on tekijöitäkin. Toiset haluavat tehdä munakkaansa kokonaan kokonaisista munista, toiset taas pelkistä valkuaisista. Jotkut paistavat ensin pannulla esimerkiksi kalkkunaa tai kinkkua kananmunan joukkoon, toiset pitävät siitä taas ihan sellaisenaan ilman turhia hifistelyjä. Minä haluan munakkaani mahdollisimman proteiinipitoisena ja rasvattomana. Silloin tällöin lisään joukkoon kalkkunaa ja tavallisesti mausteina käytän ruususuolaa ja pippuria.

Munakkaasta on myös moneksi, sillä ainakin itse pystyn syömään sitä vaikka kolme kertaa päivässä: aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Jos oikein hurjaksi ryhdyn, niin sopiihan munakas toki iltapalaksikin. Kun munakkaan kaveriksi yhdistää vielä esimerkiksi raejuustoa ja kyytipojaksi kurkkua ja tomaattia on pommin varma ateria valmis!


Ainekset:

1 kananmuna
60 g valkuaisia
30 g rasvatonta maitojuomaa
tai 
30 g Kevyt ja paksu - ruokakermaa
ruususuolaa
pippuria
(kalkkunaa tai kinkkua)

Lisäksi:

raejuustoa
kurkkua
tomaattia

1. Mittaa kulhoon kananmuna, valkuaiset ja maito tai kerma. Mausta. Vispaa sekaisin, kunnes pinnalle on muodostunut kevyt vaahto. Tällöin munakkaasta tulee myös kuohkeampi. 

2. Lämmitä pannu suhteellisen kuumaksi ja paista aluksi halutessasi pilkottu kalkkunafilee tai kinkku. Kaada munakasseos pannulle ja laske lämpö ainakin puoleen. Itse en käytä paistamiseen yhtään rasvaa.

3. Anna munakkaan paistua kaikessa rauhassa sohimatta sitä lastalla, kunnes pintakin alkaa olla hyytynyt. Laske tarvittaessa lämpöä.

4. Käännä paistunut munakas puoliksi ja tarjoile esimerkiksi raejuuston, kurkun ja tomaatin kanssa.






Toivottavasti tämän jälkeen jonkun muunkin munakkaat alkavat näyttää siltä miltä pitääkin ja ilo niiden paistamiseen ja syömiseen löytyy uudestaan! ;)

Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti