torstai 22. toukokuuta 2014

Aamupalakokeiluja osa 1

Huomenta!

Kuten huomasittekin, eilen blogin puolella vietettiin siestaa, vähän vain pitkittyneesti. En kokenut eilen yksinkertaisesti pystyväni enää ajatustyöhön ihmisbiologian pänttäämisen jälkeen, joten annoin suosiolla olla. Inspiraatio oli nimittäin täysin hukassa ja keskityin vielä illallakin muistelemaan, mitä kaikkea ydinjatke taas pystyikään kontrolloimaan. Unissanikin kertasin jälleen kerran fysiikan lainalaisuuksia ja herätessäni en tahtonut enää edes nukahtaa uudestaan. Tämä kaikki siis tosiaan johtuu vain ja ainoastaan siitä, että pääsykokeisiin on aikaa enää viisi päivää. Siis VIISI päivää?! Mihin kaikki aika maailmasta on yhtäkkiä kadonnut? Toisaalta, hyvä näin.

Muutama päivä sitten postimies ilahdutti minua jälleen uudella lehdellä, nimittäin Fit:in uusi numero ilmestyi ja saapui minullekin luettavaksi. Selailin lehden siinä kiiressä nopeasti läpi, mikä oli suuri virhe. Odotin malttamattomani nimittäin iltaa, jotta pääsen kunnolla käsiksi tuohon ihanuuteen. Tällä kertaa lehti oli taas pullollaan hyviä ja mukaansatempaavia juttuja, joista useat koin hyödylliseksi itselleni. Tämä ei todellakaan ole itsestäänselvyys, sillä muutama numeroa sitten, en edes vaivautunut juuri selailua pidemmälle. Lehti ei silloin vain sisältänyt lähes mitään mieluista luettavaa. 


Mutta anyway. Tällä kertaa lehden ruokajuttu koostui puuroista ja minä tunnetusti rakastan puuro(j)a! Tällä hetkellä tuon j-kirjaimen voisi tuolta välistä jättää pois, sillä puputan aamusta toiseen vain ja ainoastaan 4-viljan hiutaleista keitettyä puuroa (sen raejuuston, heraproteiinin ja pakastemarjojen kera, kuten kaikki jo useaan kertaan olettekin kuulleet...). Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan ja eilen ripsi- ja kulmahuollon jälkeen kipaisin nopeasti keskustan Punnitse ja säästä:än, josta keräsin koriini hirssiä, kvinoaa ja muita tarvitsemiani "puurojuttuja". Tänään aamulla aloitin testailu-urakkani juuri tuolla kvinoapuurolla.


Muokkasin lehden ohjetta jonkin verran, sillä painonpudottajana karamellisoidut omenat eivät kuulosta kovin hyviltä. Jos et kuitenkaan pudota painoa, suosittelen niitä kokeilemaan! Maistuvat varmasti ihan taivaallisille! Jätin myös lisäämättä kookosöljyn, sillä puurossa oli kaloreita jo valmiiksi vaikka muille jakaa. Yhden hengen annoksesta totesin syöväni helposti kaksi kertaa, joten pistin puolet puurosta jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä. Lisäksi laskiessani kvinoapuuroannoksen proteiinipitoisuutta huomasin sen olevan aika köyhää, joten lisäsin joukkoon vielä sen lähes scoopillisen heraa, enkä tietenkään voinut vastustaa kiusausta ja olla lisäämättä raejuustoa valmiin puuron joukkoon. Puuro oli tosi hyvää, mutten usko siitä tulevan 4-viljan puuron kaltaista kestosuosikkia. Kvinoakin on hinnaltaan aika tavalla tavallisia puurohiutaleita kalliimpaa, joten tällä tämän hetkisellä budjetilla kvinoapuurosta tulee korkeintaan viikonloppuaamujen piristäjä. Markuskin vain irvisteli katsellessaan keitostani eikä suostunut edes maistamaan.. Maku oli kylläkin paljon paljon ulkonäköä parempi.


Vaikkei tämän puuron maku vienytkään minulta samantien jalkoja alta, suosittelen kuitenkin kokeilemaan ja maistelemaan! Voi olla nimittäin, että aivoni taistelivat suuria kalorilukuja ja pinttynyttä 4-viljan puuron syömistapaani vastaan ja kateellisuudesta hylkäsivät tämän puuron samantien kisasta! Aion varmasti tehdä kvinoapuuroa joka tapauksessa uudestaan, löytyyhän minulta vielä useamman desin verran noita hiutaleitakin kaapista! ;)

Ennen heraproteiinin lisäämistä rakenne oli paljon kiinteämpi, joten no worries!
Ainekset:

1 dl maitoa
1½ dl vettä
1 dl kvinoahiutaleita
1 rkl siemeniä (esim. pellavansiemen)
2 rkl kuivattuja karpaloita
(1 tl kookosöljyä)
ruususuolaa
kardemummaa

Lisäksi:
15 g Whey-100 heraproteiinia, vanilja
raejuustoa

1. Mittaa kattilaan maito, vesi, hiutaleet, siemenet ja karpalot.

2. Kuumenna hellalla kiehuvaksi, laske lämpöä ja keittele kunnes kvinoa puuroontuu. Tähän meni minulta aikaa maksimissaan kolme minuuttia.

3. Lisää puuron joukkoon suola ja kardemumma sekä halutessasi kookosöljy.

4. Halutessasi voit tehdä puurosta proteiinipitoisemman lisäämällä joukkoon heraa ja raejuustoa. 

Puuron rakenne muuttui jonkin verran heran lisäämisen jälkeen, jolloin siitä tuli paljon vetisempää. Ennen heran lisäämistä puuro taas oli varsin tiivistä ja tahmeaa. Aamupala oli tänään paljon tavallista mielenkiintoisempi ja nälkä meni tosiaan puolikkaalla annoksella oikein loistavasti. Energiaa tuossa koko annoksessa on noin 345 kcal ja proteiinia mukaan mahtui 12,45 grammaa. Koska en itse syönyt kerralla koko annosta, laskin myös energiasisällön 100 grammaa kohden, mikä oli 97,5 kcal. Ei siis ehkä se kevyin puurovaihtoehto! :)

Jatkossa tulen testailemaan läpi jokaisen Fit:in puuroreseptin ja raportoimaan kokemuksistani myös teille tänne blogin puolelle. Nyt kuitenkin siirryn jälleen pänttäämään viimeisiä tiedon muruja päähäni ennen pääsykoetta. Huomenna suuntaamme kohti Raumaa ja lauantaina vielä kohti Tamperetta ja serkun häitä. Sunnuntai menee mahdollisesti univelkoja nukkuessa ja viimehetken pänttäilyjä suorittaessa, samoin maanantai. Jos ehdin, tulen taatusti kirjoittelemaan tänne kuulumisia. Jos taas maailma tuntuu kaatuvan päälleni kuin dominopalikat konsanaan, jätän kirjoittelun suosiolla ensi viikkoon ja pääsykokeiden jälkeiseen aikaan. Siis miettikää, enää viisi päivää ja minun elämäni lopp...siis alkaa (?!?) taas!

Pitäkää minulle peukkuja pystyssä tiistaina ja nauttikaa ihanista aurinkoisista aamuista ja lämpimistä päivistä, vaikka hyvän aamupuuron voimin,

Viivi

4 kommenttia:

  1. Tää nyt ei liity tähän postaukseen oikeen mutta onko sun koko perhe urheilullinen kun sanoit jossain postauksessa, että oot pienestä pitäen ollut urheilullinen? :) ja onko esim sun siskot urheilullisia ja jos on niin mitä he harrastavat? :)

    VastaaPoista
  2. On meidän koko perhe urheilullinen. Meidän isä on paininut, minkä jälkeen valmensi ja tuomaroi samaista lajia vielä reilu kymmenen vuotta. Tuosta johtuen me kaikki lapset (ja äiti) ollaan myöskin enemmän tai vähemmän oltu painissa mukana. Nykyään porukat vetävät yhdessä cirquit-trainingia pari kertaa viikossa juuri Rauman Voimailijoille. Tällä hetkellä veljeni painii edelleen ja pikkusiskoni keskittyy pääasiassa opiskeluun! Siskoni on myös kilpauinut samaan aikaan minun kanssani ja tosiaan paininut myös pienen hetken. On se tainnut sulkapalloakin pelata ja voimistella! Meitä on kyllä kuljetettu pienempäni juuri sinne minne ollaan haluttu ja meidän liikkumista ja urheilua on tuettu kyllä täysin pyyteettömästi! :)

    VastaaPoista
  3. ois tosi kiva saada esimerkiksi sun sisaruksista joku postaus, vähän jotain erilaisempaa näiden fittnes juttujen pariin ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideana ihan mahdollinen, toteutus vaatii kuitenkin suunnittelua ja hyväksynnän myös muilta osapuolilta! Katsotaan! :)

      Poista