tiistai 20. toukokuuta 2014

Sunnuntain vatsalihastreeni

Heippa!

Vautsi. Sanavalinnoilla on näköjään merkitystä, sillä kirjoitin sunnuntaina Facebook-ryhmääni sunnuntaisen postauksen yhteyteen sen sisältävän "semi-puolialastonkuvia" ja heti sen illan aikana kävijöitä blogin puolella riitti useita satoja ja kyseisen Facebook-julkaisun nähneitä ihmisiä oli liki 1000. Toivottavasti ette paljoa pettyneet. Toki ne, jotka olivat niitä puolialastonkuvia etsimässä, taisivat pettyä ihan tosissaan, sillä mitään todellisia puolialastonkuvia ei sivuilta oikeastaan löytynyt. :D Lukijoita riitti myös eiliselle päivälle tosi kivasti, mikä motivoi minua jatkamaan kirjoittelua omasta (tylsästä ja tavallisesta) elämästäni. Senpä vuoksi heräilin tänäänkin kahdeksan pintaan ja ajattelin aloittaa aamuni kirjoittelemalla blogia, minkä jälkeen onkin jälleen vuorossa pänttäämistä aina iltaan asti! 

Viikonlopun piti olla täysin treenivapaata, sillä olin vetänyt viitenä arkipäivänä putkeen kovaa treeniä salin puolella. Lauantai pyhittyikin kuin itsestään lepopäiväksi ja suurin effortti, mitä teimme oli Kupittaan Citymarketin ennakkoäänestyspaikalle talsiminen, minkä jälkeen vaelsimme vielä itse kauppaa ristiin rastiin muutaman kymmenen minuuttia. Illalla vielä pari leffaa non-stoppina ja päivä oli pulkassa. Sunnuntaina herätessäni tunsin oloni jo todella energiseksi, lepopäivä oli siis tehnyt tehtävänsä. Markus oli puhellut jo aiemmin sillä viikolla, että aikoo itse mennä sunnuntaina salille tekemään jalkapäivän ja vatsalihastreenin. Suuri tarkoitukseni taas oli pysyä sunnuntainakin kotona ja lukea pääsykokeisiin. Nooooooh. Mutta toisin kävi. Tottakai minä löysin itseni sunnuntaina salilta yltä päältä hiessä tekemässä "kevyttä treeniä". Ikinä ei saisi lähteä salille tekemään "kevyttä treeniä". Se ei koskaan onnistu, uskokaa tai älkää!


Koska saliohjelmani on tähän asti ollut viisijakoinen, en ole pyhittänyt yhtään kokonaista päivää pelkille vatsalihaksille. En kuitenkaan halunnut pilata alkavan viikon treenejä tekemällä niitä lihasryhmiä, jotka suurissa määrin kuuluvat tavalliseen treeniohjelmaani, joten päädyin kiusaamaan noin tunnin edestä juuri vatsalihaksiani. Olen toki tehnyt vatsalihaksia muun treenin osana, mutten kertaakaan tällaisena hc-treeninä, joten voitte kuvitella tämän hetkisen olotilani. Luulin eilisen olleen kiputilojen huippu, mutta ei se taaskaan niin mennyt. Tällä hetkellä kävelen erittäin hyvällä ryhdillä ja pyrin välttämään asioiden tiputtelua lattialle, sillä ne asiat myös jäävät sinne lattialle tippuessaan, kunnes Markus tulee kotiin ja nostaa ne jälleen ylös! 


Tein treenin alkuun myös kuntotestit vatsalihaksille ja etunojapunnerruksiin puolustusvoimien tapaan, sillä halusin saada jonkinlaisen mittarin, johon voisin itseäni esimerkiksi puolen vuoden päästä verrata. Voi pojat, että etunojapunnerrukset suorin vartaloin tuntuvat tällä hetkellä kevyiltä!! Ensimmäiset 35 sujahtivat menemään kuin itsestään, minkä jälkeen loput sai puristaa tosin hampaat irvessä. Loppujen lopuksi päädyin 46 etunojapunnerrukseen (minuutissa), mikä on noin 40 punnerrusta enemmän kuin esimerkiksi tammikuussa olisin päässyt! Huikeeta, eikö? Vatsalihasten kunnossa ja kestävyydessä on vielä parantamisen varaa, joten niitä pitää siis alkaa treenata joko muiden treenien ohessa samoina päivinä, tai saatanpa jopa ryhtyä silloin tällöin hurjaksi ja mennä Markuksen mukaan kuudennelle treenille tekemään tämän hc-vatsalihastreenin! Jääköön nähtäväksi siis!

Näin minä treenasin vatsalihakset sunnuntaina:

Lämmittely: 11 min intervallipyöräilyä
Kuntotestit
Supersetti:
 - 3 x 30 toistoa Russian twist
 - 3 x 30 s 2,5 kg:n paino säärien päällä veneasennossa
3 x 12 toistoa alavatsalihasliike jalkoja laskien vatsalihaspenkissä
3 x 12 toistoa molemmin puolin kylkilihasliike junglessa
3 x 1 min peruslankku
3 x 30 s lankku jumppapallolla
Supersetti:
 - 3 x 12 toistoa alavatsaliike jumppapalloa nostamalla jalat jumppapallon päällä
 - 3 x 12 toistoa ylävartalon nosto jalat jumppapallon päällä
Kunnon venyttelyt

Huh huh! Tämä setti toimi kyllä totisesti! Ja tällä setillä aion kyllä vielä palata sorvin ääreen, sillä kuntotestin perustella vatsalihasten kunnossa on vielä toivomisen varaa! ;)


Ihanaa tiistaita ja alkanutta treeniviikkoa kaikille,

Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti