X-files

Tänään on outo päivä. Olen aloittanut muutaman postauksen tämän päivän aikana, mutta jättänyt kaikki edelliset hautumaan ja odottamaan oikeaa julkaisuhetkeä tai sitä viimeistä inspiraatiota, joka tekee postauksesta täydellisen. En ole saanut mitään oikeastaan saatettua loppuun asti ja piste i:in päältä puuttuu kaikista teksteistä. Yleensä aloitan postaamisen kirjoittamalla otsikon, koska minulla on selkeä kuva päässäni siitä, mitä tulen kirjoittamaan tai mistä haluan kirjoittaa. Tänään jokaisesta tekstistä on jäänyt, ainakin alkuun, puuttumaan otsikko ja olen paneutunut suoraan itse asiaan, eli kirjoittamiseen.

Tänään on tavallaan ollut aika tavallinen ja tylsä päivä, sillä olen aamusta (klo 7:00) asti ollut töissä. Töissä istun siis tälläkin hetkellä, työpaikka vaan on ehtinyt päivän aikana kertaalleen vaihtua. Vaikka päivä itsessään on ollut todella tavallinen, mieleni on myllertänyt pahemmin kuin pitkiin aikoihin. Ideoita, ajatuksia, pelkoja, pettymyksiä, suuttumusta, iloa.. Siis tavallaan ihan kaikkea, mikä on minulle ja luonteelleni todella outoa. Tavallisesti tunneskaalani vaihtelee parin kolmen tuntemuksen välillä ja mielessäni on jatkuvasti suhteellisen tyyntä.

Kaikki alkoi tavallaan siitä, kun heräsin aamulla aivan kesken unieni kellonsoittoon klo 6:15. Uni, jossa parhaillaan seikkailin, liittyi pääsykoetulosten kuulemiseen. Olin unessani juuri saanut selville, että olin päässyt Turun parhailla pisteillä lääketieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan ja olin tietysti aivan pähkinöissä. En yleensä muista uniani enää tähän aikaan illalla, mutta tämän unen muistan, sillä sitä helpotuksen tunnetta ja sen määrää ei aivan heti pysty unohtamaan. Unessa tuntui, kuin koko maailman paino olisi pudonnut harteiltani, koska olin vihdoin sillä tiellä, millä halusinkin olla: opiskelemassa sitä "mun juttua" ja unohtamassa huolia ja murheita, joita pääsykoestressi ja jatkuva biologian, fysiikan ja kemian pänttääminen oli aiheuttanut. Unessa mietin jo, millaiseksi lääkäriksi haluaisin tulla ja nautin siitä fiiliksestä, että pääsisin vihdoin syksyllä lukemaan lääketieteellisiä tekstejä ja oppimaan niitä asioita, jotka tulevat tekemään minusta loistavan lääkärin. Elin unessa unelmaani. Uni oli pelkkää iloa, hypetystä, hyvää fiilistä ja onnea. Tuollaista fiilistä en ole tosielämässä tuntenut pitkään aikaan. Se kutkutti mahan pohjassa, tuntui hyvältä ja olisin halunnut unessani vain juosta pitkin katuja ja kertoa kaikille vastaantulijoille, kuinka hyvältä minusta tuntui. Ja sitten.............se kello soi ja palasin todellisuuteen, joka ei ollut lähellekään sitä, mitä unessa "todellisuuteni" oli. Jos unessa kaikki oli vaaleanpunaista, pumpulista, makeaa ja pehmeää, oli oikea todellisuus tänä aamuna lähinnä orjantappuraa, mustaa, synkkää, kylmää ja limaista. Jep. Tuntui tosi hyvältä herätä.

Oikeastaan koko päivän heräämisestä asti olen ollut ihan alamaissa, pala kurkussa ja huonolla tuulella. Olisin niin halunnut olla se unen ihminen, joka oli juuri saanut kaiken, mitä oli niin monen vuoden ajan toivonut ja halunnut. Sen tunteen, kun tuntuu, että kaikki on mahdollista ja maailman jokaikinen ovi on avoinna juuri minulle. Sen sijaan sain löysästä lahnasta päin näköä heti aamulla. Nyt siis tiedän, miltä tuntuu, kun todellisuus iskee päin kasvoja. Töissä pääsin osallistumaan erään meidän laitoksellamme väitöskirjaansa tehneen nuoren naisen väitöstilaisuuteen ja vaikka olin hänen puolestaan enemmän kuin onnellinen, tunsin samalla haikeutta ja kiukkua siitä, että junnaan tavallaan itse paikallani enkä pääse elämässäni oikeastaan eteenpäin, koska lääkis. Eihän se kenenkään muun vika tietysti ole, etten ole pelannut kaikkia korttejani oikein, vaan olen asettanut riman ja standardini hurjan korkealle. Niin makaa kuin petaa taitaa olla aika sopiva sananparsi tähän tilanteeseen. Ja jos opiskelupaikka jää tänä vuonna jostain syystä saamatta, niin syy ei ainakaan ole töiden paiskimisessa unelman eteen. Töitä oppikirjojen ja laskimen parissa olen nimittäin paiskinut enemmän kuin tarpeeksi. Paha olo varmasti johtuu myös siitä, että pelkään syvällä mielessäni epäonnistuvani jälleen kerran, jolloin kaikki tehty työ on ollut turhaa ja unelman saavuttaminen lykkääntyy TAAS vuodella eteen päin, tai siis ainakin vuodella, ehkä jopa toisellakin.

Samalla, kun oloni tuntuu märältä tiskirätiltä tässä mielen myllerryksessä, ovat eräät asiat ja tuntemukset vain vahvistuneet entisestään. Olen huomannut todellakin haluavani tätä. Haluan ihan tosissani lääkäriksi, koska ala kiinnostaa minua. Kyseessä ei todellakaan ole palkka- tai imagokysymys. Haluan tätä niin kovasti, että menen ihan sekaisin ja rikki yhden tyhjänpäiväisen unen takia, jolla ei todellisuudessa pitäisi olla minkäänlaista merkitystä elämääni. Outoa, eikä? Sehän oli vain uni. Nytkin tavallaan tekisi vain mieli itkeä, koska tulosten odottaminen ja tunne siitä, etteivät kaikki langat hetkellisesti olekaan omissa käsissään, tuntuu tänään tavallista raskaammalta. Lisäksi "mulle-kaikki-heti-nyt" -tyyppisenä ihmisenä kuukauden odotus tuntuu jo valmiiksi ikuisuudelta, saatika kun oma mieli tekee vielä kepposia.

En mielelläni hoe tästä asiasta vieraille ihmisille tai edes Markukselle, koska tunnen itseni todella hölmöksi, minkä lisäksi en todellakaan halua, että ihmiset alkavat ajatella "hohhoijaa, tässä sitä taas mennään..." -tyylisiä ajatuksia minusta ja lääkikseen pyrkimisestä. Pääsykoeprosessin aikana minulla oli monta kertaa sellainen fiilis, että pystyin aistimaan ihmisten tympääntyneisyyden ainaisiin "lääkis ja pääsykokeet sitä, lääkis ja pääsykokeet tätä" - juttuihini. Koska en tosiaan halua "rasittaa" ihmisiä tällä asialla, kirjoittelen tätä tekstiä nyt blogiini. Voit lukea ja tuntea olosi kuuntelijaksi, tai voit skipata ja odottaa niitä reseptejä, joita päivittelen tänne taas ensi viikolla. Voit kommentoida ja jakaa hyviä vinkkejä jaksamiseen ja näiden tunteiden käsittelyyn tai voit olla se hiljainen kuuntelija, joka on siellä, muttei välttämättä joka kerta näy. Minusta on jo pelkästään terapeuttista saattaa ajatukseni tekstiksi asti, tuottaa se sitten tulosta tai ei. Se tuntuu hyvältä. Antakaa siis anteeksi tämä tunteiden vuodatus, lupaan kerätä itseni viikonlopun aikana ja kirjoitella ensi viikolla taas kevyemmistä aiheista, jotka liittyvät hyvinvointiin, terveyteen ja iloiseen mieleen!

Kunhan selviydyn työpäiväni viimeisestä tunnista kunnialla, siirryn kotiin pakkaamaan reissussa tarvittavia tavaroita ja valmistaudun huomisen Tallinnan reissun alkamiseen!

Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille! Ihanaa, kun olette kaikki siellä ruudun toisella puolella läsnä, vaikkette kommentteja kirjoittaisikaan!

Viivi