sunnuntai 10. elokuuta 2014

Nannaa hyvällä omalla tunnolla? Quest Bareja, kyllä kiitos!

Kesän alussa koin herätyksen. Makeanhimoa voi taltuttaa jollain terveelliselläkin. Jollain, jonka et oikeastaan edes odota maistuvan hyvältä, varsinkaan, kun olet selannut sen ravintosisältö/ainesosaluettelon lävitse. Mutta kyllä. Minä olen nyt löytänyt sen ultimaattisen herkun, josta en millään malttaisi pitää sormiani irti, mutta joka hinnallaan aiheuttaa kulutuksen minimoimisen. Ja Markus on näihin myös koukussa ja se, jos jokin, tarkoittaa hyvää tuotetta ja hyvää makua.

Kysessä on siis Questbar, josta hyvin hyvin hyvin moni bloggaajakin on jo päässyt kirjoituksensa kirjoittamaan ja saanut sanansa kuuluville ja samalla julistanut tätä upeaa proteiinipatukan propagandaa.



"Quest Nutritionin Quest Bar on proteiinipatukka, joka on valloittanut maailman innovatiivisilla ja erinomaisen tasapainoisilla makukombinaatiollaan!

  • 20 g biologisesti täysiarvoista proteiinia
  • Ei lisättyä sokeria
  • Runsaasti ravintokuituja
  • Useita fantastisia makuja
Quest Bar on kehitetty vastaamaan koviin vaatimuksiin ravinteikkaasta ja kätevästä valipalasta, joka sopii treenaavalle ja kropastaan huolta pitävälle ihmiselle. Tuotteella on laaja kohderyhmä ja se sopii niin henkilölle, joka haluaa pudottaa painoaan, kuin henkilölle, jonka tavoite on nostaa treeninsä uudelle tasolle. Quest Bar sisältää juuri ne ravinteet, joita kroppa tarvitsee palautuakseen treeneistä parhaalla mahdollisella tavalla.

Huolimatta yleisesti kohonneesta tietoisuudesta sen suhteen, mikä on kropalle hyvää ravintoa, asian ajavien proteiinipatukoiden määtä on markkinoilla hyvin pieni. Quest Bar -patukasta saat sopivasti energiaa ja ravinteita laadukkaista raaka-aineista, ja kaiken päälle mahtavan makuelämyksen!"

- Fitnesstukku


Kaikki alkoi minun kohdallani siitä, kun aloin seurata Instagramissa erästä bikinifitnesskilpailijaa, joka päivitti päivittäin kuvia ruoka-annoksistaan ja väistämättä sieltä päivittäin löytyi myös Questbarin kuva. Googletin, selvitin ja lopulta päätin tilata itsekin noita proteiinipatukoita testiin. Suomestakin noita patukoita saa monesta paikkaa, mutta päädyin ottamaan laatikollisen Fitnesstukusta koko muun tilauksen yhteydessä. Ensimmäiseksi testiin pääsi Double Chocolate Chunk. Voi pojat. Patukka maistui todellakin suklaalta. Ilman sitä perinteistä "suklaakuorta" patukan pinnalla. Näissä patukoissa suklaa on sellaisina kuivina suklaisina kohtina muuten niin mehevän ja sitkeän patukan joukossa. Se oli niin taivaallista ja kaikkein parasta oli, että yksi patukka riitti makeanhimon taltuttamiseen ja samalla kaloreita tuli suhteellisen vähän ja proteiinia suhteessa kaloreihin todella paljon. Markuskin testasi näitä hehkutettuja patukoita ja ihastui niihin samalla tavalla kuin minäkin. Paketti hupeni kaapista alta aikayksikön ja olimme jo suunnittelemassa niiden tilaamista jenkeistä, kunnes Fitnesstukulta ilmestyi huikea tarjous facebookkiin ja instagramiin: Yksi laatikko 24,90 eurolla. WHAT?! Ei kannattanut enää harkita edes jenkeistä tilaamista.

Kun pääsin kotiin, tein tilauksen välittömästi: neljä laatikkoa Questejä, kiitos! Mauiksi tällä kertaa valikoituivat Chocolate Chip Cookie Dough, Cookies and Cream, Strawberry Cheesecake ja Lemon Cream Pie. Paketista piti tulla saapumisilmoitus tekstiviestillä, mutta toisin kävi. Tämän takia odottelimme pakettia saapuvaksi viikon ylimääräistä, mutta kun patukat sai vihdoin käsiinsä, kaikki huolet ja murheet tuntuivat unohtuneen.

Jos maut pitäisi nyt kaikkien maisteluiden jälkeen rankata järjestykseen, lista näyttäisi tältä:

1. Cookies and Cream
2. Chocolate Chip Cookie Dough
3. Double Chocolate Chunk
4. Strawberry Cheesecake
5. Lemon Cream Pie

Perustelut:
Cookies and Cream:
Maistuu ihan taivaallisen kermaiselle ja rouskuvat keksin palaset patukan joukossa ovat ihan taivaallisia. Maku on todella pehmeä eikä yhtään liian makea tai liian tuhti. Näitä otamma ensi kerrallakin tilaukseen mukaan.



Chocolate Chip Cookie Dough:
Parempi kuin Double Chocolate Chunk, vaikkakin molemmat patukat maistuvat vähän samalta. Kummastakin löytyy niitä kuivia suklaakohtia, mutta tämä Cookie Dough patukka ei mene suklaisuudessaan niin yli kuin Double Chocolate Chunk. Siksi Cookie Dough on listalla ennen Double Chocolate Chunkia.



Double Chocolate Chunk:
ks. edellä.



Strawberry Cheesecake:
Odotin tältä maulta paljon, koska sitä on kehuttu lähes joka paikassa. Maku oli kuitenkin mielestäni todella esanssinen ja todella äkkimakea. Menettelee kuitenkin, sillä pahempaakin oli tarjolla.



Lemon Cream Pie:
No niin, no. Markus vissiin tykkäsi näistä. Minulle eivät kyllä uppoa sitten millään. Sitruunan maku on hyökkäävä ja todella "epäpuhdas". On sitruunainen, mutta maku ei todellakaan tule sitruunasta, vaan ennemmin sitruunamelissasta tai sitruunatimjamista. Tiedättekö, mitä tarkoitan? Sitruunan maku ei siis maistu tavallaan sitruunalta, vaikka sitten toisaalta maistuukin. Ällömakea. Esanssinen. Äklö. Hyi.


Questit maistuvat ihan vain sellaisenaan välipalana tai vaihtoehtoisesti mikrotettuna, jolloin rakenne muistuttaa huikaisevaa juuri uunista otettua jälkiruokaa! Varsinkin Double Chocolate Chunk toimi mikrotettuna aivan loistavasti ja löysi tiensä lämpimänä iltapalalautaselleni useammin kuin kerran. Kannattaa siis uhrata vähintään se yksi patukka myös mikrotuskokeiluun! ;)

Suosittelen todellakin tilaamaan ja ainakin kokeilemaan Questejä, sillä ne ovat kyllä koko rahan arvoisia. Patukoihin jää parhaassakin tapauksessa hintaa kahden euron verran, joten ei niitä ehkä päivittäin saisi syödä. Voi kuitenkin olla, että jäät minun tavoin koukkuun, ja tuhoat laatikon parissa viikossa. Hupsis.

Patukoita löydät mm. näistä suomalaisista verkkokaupoista:

Jos haluat tilata patukkasi hiukan halvemmalla, suosittelen käyttämään iHerb:ia, josta patukkalaatikot saa hiukan päälle 20 eurolla per boxi. Itse en ole jaksanut perehtyä jenkkilästä tilaamiseen vielä sen paremmin, koska olen saanut omat patukkani Fitnesstukun tarjouksista niin edullisesti! iHerb - tilaus saattaa kuitenkin tulla meidänkin taloudessamme jossain kohtaa ajankohtaiseksi, jolloin palaan asiaan ja annan vinkkejä jenkkilästä tilaamiseen!

Patukoita voi myös ostaa suoraan mm. Citymarketista (hyvin varusteltu, kuten Kupittaan CM) ja Ruohonjuuresta, mutta tällöin hinta kipuaa pahimmillaan neljän euron paremmalle puolelle per patukka. Tilatessa laatikkona pyöritään 2-3 euron paikkeilla patukkaa kohdan. Hinta on edelleen aika kova, mutta tästä laadusta malttaa tuon pari kolme euroa jopa maksaakkin!

Protskuterkuin,

Viivi

2 kommenttia:

  1. Mä en oo oikein lämmennyt millekkään protskupatukoille vielä, vaan ne on musta ollut jotenkin aivan kamalan jauhoisen makuisia (tietty johtuu varmasti siitä proteiinista?) mutta oon maistanut esim tehon suklaa proteiinipatukkaa. Onkohan kaikissa protskupatukoissa samanlainen rakenne/koostumus kuitenkin mitä esim tässä tehon patukassa vai onko nämä questit oikeasti tosi hyviä?:) mäkin oon nimittäin törmännyt näiden patukoiden hehkuttamiseen niin monesti ja sulta näitä hyviä vastauksia löytyy niin päätinpä taas kysäistä, hah:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli alkuun vähän skeptinen olo noita patukoita kohtaan, mutta kun löysin muutaman hyvän yksilön, alkoi asenne proteiinipatukoita kohtaan muuttumaan munkin kohdalla. Proteiinipatukoissa on paljon eroja, niinkuin itsekin mainitsit. Mitä enemmän proteiinia ja vähemmän hiilareita ja muita ainesosia, sitä jauhoisempi patukka normaalisti on. Tämä sama kaava toimii myös päinvastoin, eli mitä enemmän hiilareita (eli mennään oikeastaan palautuspatukan puolelle, samalla kalorimäärät nousevat pilviin) patukassa on, sitä miellyttävämpi on myös sen koostumus!

      Questbarit toimivat tosi hyvin silloin, jos haluaa saada mahdollisimman vähäkalorisen patukan mahdollisimman hyvällä ainesosaluettelolla ja koostumuksella. Jos taas ainut tarkoitus on syödä patukka, jonka ravintoarvot ovat suklaapatukkaa paremmat, mutta kaloreiden (ja siis samalla hiilareiden ja rasvan ) määrällä ei ole merkitystä, kaupan hyllystä löytyy varmasti parempiakin vaihtoehtoja!

      Questbarit on kyllä silti mun mielestä yhdet parhaista patukoista! Tällä hetkellä kylläkin on pakko myöntää, että syön enemmän noita Leaderin uusia so-low-carb makuja, joista varsinkin se vadelma-sitruuna-juustokakku yltää Questbarien kanssa myös ravintoarvoissa ihan samalle tasolle! Hintaa tosin on huomattavasti vähemmän!

      Questbareista tuo Cookies and Cream oli kyllä todella hyvä ja kuten jo tässä postauksessa mainitsin, sitruunapiirakka ja mansikkajuustokakku ovat jotenkin jääneet meidän hyllyille pyörimään :D Niitäkin tuossa taannoin maistoin uudemman kerran ja arvioina tässä postauksessa saattoi olla asteen liian tyly. Hyviä ne eivät mielestäni vieläkään olleet, mutta ehkeivät myöskään yhtä pahoja, kuin tästä postauksesta saattoi ymmärtää! :D

      Toivottavasti tää nyt vastasi sun kysymykseen! Ainakin annoin nyt rehellisen mielipiteen! ;)

      Poista