maanantai 4. elokuuta 2014

Banoffee Cupcakes viimeisten työpäivien kunniaksi

Heippa!

Nyt on kesätyötkin jo tältä kesältä taputeltu ja on aika siirtyä kohti koulunpenkkiä ja hurjaa opiskelua. Työkavereita oli tietenkin pakko muistaa ihanasta kesästä ja hyvästä työilmapiiristä ja sain samalla hyvän tekosyyn päästä uunin ääreen leipomaan kunnon sokeriherkkuja. Koska olen viimeisen seitsemän kuukauden aikana päässyt todella vähän herkkuja leipomaan, olen pitänyt listaa asioista "joita sitten joskus haluan kokeilla". Painted by Cakes - blogistin, Emma Iivanaisen, ihana banoffee cupcake - resepti kuului todellakin tähän listaan ja sain nyt sen ihastuttavan cupcake-kakkukuvun ostettuani hyvän syyn leipoa juuri näitä herkkuja virusopille.



Leipominen oli ihanaa! Kun sokerit, jauhot ja kaikki muut "epäterveelliset" jutut löysivät tiensä pöydälleni, olo tuli todella nostalgiseksi. Tässä lähiaikoina on tullut enemmän tai vähemmän mietittyä jokaista reseptiä "millä tämän voisi korvata, jotte reseptistä tulisi terveellisempi" - tyyliin, joten tuntui melkein rikollisen hyvältä iskeä kaikki korkeakaloriset asiat samaan purkkiin ja sekoittaa taivaalliseksi taikinaksi.



Maullaan nämä kuppikakut voittivat kyllä varmasti jokaisen sydämen puolelleen. Kinuskisydän todella mehevien ja kosteiden banaanimuffinien sisällä kruunattuna kermakuorrutukselle ja suolapähkinöillä oli todellakin piste i:n päälle. Näihin kuppikakkuihin kulminoitui myös minun kesäni, joka oli työpaikan suhteen ollut todellinen unelmien täyttymys, oikea kinuskisydän muutenkin niin ihanassa kesässä.

Taikina oli todella helppo tehdä ja monissa asoissa täytteen ja kuorrutteenkin suhteen pystyi oikaisemaan, jolloin leipominen helpottui entisestään. Varsinkin näin kesäkuumalla tuntuu todella hyvältä päästä leipomisen suhteen helpolla ja saavuttaa silti tajunnan räjäyttäviä herkkupommeja. Ja leipomisen helppoudella tarkoitan nyt oikeasti helppoa. "Märät" aineet toisessa kulhossa sekaisin ja kuivat toisessa. Siivilän kautta kuivat "märkien" joukkoon ja rouhitut suolapähkinät perään. Kuopat muffinien keskellä tein palloraudalla, mikä onnistui uskomattoman helposti ja kondensoidun maitotiivisteen keittämisen sijaan käytin sydämeksi valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa, jota saa nykyään sekä Prismoista että Citymarketeista. Jouduin loppujen lopuksi vielä keittelemään yhden purkin maitotiivistettä kinuskiksi, koska täyttämiseen sain kulutettua koko purkillisen valmista tavaraa ja totesin lopuksi tämän olleen oikeastaan onni onnettomuudessa. Valmis tavara oli todella todella paksua, oikein lusikoitavaa, minkä vuoksi se soveltui täydellisesti muffinien täyttämiseen. Valmis kinuski säilytti muotonsa täydellisesti, ei valunut, ei kostuttanut muffineja entisestään ja pysyi hyvänä vielä pari päivää täytön jälkeenkin. Koristeluun taas tarvittiin juoksevampaa kinuskia, joten valmis kinuski ei olisi siihen todellakaan soveltunut.



Reseptiä noudatin tällä kertaa pilkun tarkasti enkä halunnutkaan lähteä sooloilemaan. Krediittiä hurjissa määrin Iivanaiselle loistavasta reseptistä, sillä nämä pääsivät todellakin minun Do-It-Again -listalleni!



Tarvitset (24 kpl):

2 banaania
200 g kermaviiliä
1 1/4 dl rypsiöljyä
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus ruususuolaa
1 dl suolapähkinöitä

Lisäksi:
1 prk kondensoitua maitoa, valmiina kinuskina
1 prk kondensoitua maitoa, litkuna
½ dl suolapähkinöitä
1-2 prk Flora vispiä
sokeria
(1-3 pss kermankoventinta kermamäärästä riippuen)

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Ota muffinivuoka esiin ja asettele kuoppiin paperiset cupcakevuuat. Kuumenna kattilassa vesi kiehumispisteeseen, pienennä levyn lämpötilaa ja aseta suljettu maitotiivistesäilykepurkki veteen. Pidä vesi koko ajan juuri ja juuri kiehumispisteen alapuolella ja keittele purkkia avonaisessa kattilassa noin kolmen tunnin ajan. Jäähdytä purkki hyvin ennen avaamista. Purkin keittyessä voit valmistaa kuppikakut.

2. Muussaa banaanit ja sekoita niiden joukkoon rypsiöljy ja kermaviili. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa siivilällä banaaniseokseen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja lisää joukkoon hieman rouhitut suolapähkinät. Lusikoi jokaiseen cupcakevuokaan noin 1-1½ rkl taikinaa eli kunnes vuoka on noin puolillaan sitä.

3. Paista kuppikakkuja uunissa keskitasolla noin 15 - 20 minuuttia riippuen uunisi tehosta. Voit paiston lopussa kokeilla kuppikakkujen kypsyyttä esimerkiksi varrastikulla. Kun tikkuun jää enää muutamia meheviä murusia, kuppikakut ovat valmiita. Jäähdytä kuppikakut ritilällä. Itse paistoin kuppikakut kahdessa erässä, jolloin pystyin käyttämään kaikkien kuppikakkujen paistoon muffinivuokaa.

4. Kun kuppikakut ovat kokonaan jäähtyneet leikkaa veitsellä tai palloraudalla niiden keskelle kuoppa. Täytä kuoppa valmiilla kondensoidusta maidosta keitetyllä kinuskilla (suosittelen ehdottomasti käyttämään valmista kinuskia!!) tai keitä itse kondensoidusta maidosta kinuski keittämällä suljettua maitotiivistepurkkia n. 3 tuntia avonaisessa kattilassa. Itse keitetty kinuski soveltuu paremmin kuorruttamiseen kuin täyttämiseen löysyytensä takia.

5. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekota vatkaamisen alkuvaiheessa joukkoon sokeri ja kermankovetin. Kermankovetin "kovettaa" kermaa jääkaapissa, jolloin pursotukset pitävät paremmin muotonsa varsinkin näin kesäkuumalla. Kovetinta ei ole pakko käyttää ja sen ainoa funktio on juuri pursotusten muodossapitäminen. Pursota kuppikakkujen päälle tähti- tai kierretyllalla "hattu". Koristele kuppikakut itse kondensoidusta maidosta keitetyllä kinuskilla ja rouhituilla suolapähkinöillä.

Huom! Kuppikakkujen maku parani ja kuppikakut mehevöityivät säilytyksen aikana, joten voit tarjota ne vielä parinkin päivän päästä valmistuksesta!






Laskin näihinkin herkkuihin ravintosisällöt, mutta taidan jättää ne tällä kertaa julkaisematta, jotta asiasta tietämättömät voivat kaikessa rauhassa nauttia näistä ihanista herkuista "hyvällä omallatunnolla"!






Ihania herkkuhetkiä,

Viivi

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä 😊 onkohan tuo muffinisäilytin mistä löydetty?

    VastaaPoista
  2. Moikka! Kiitos paljon! :) Muffinikupu on ostettu Roomasta enkä oo Suomessa kyllä moiseen törmännyt :(

    VastaaPoista