sunnuntai 24. elokuuta 2014

Eerikan 4v kakku

Heippa!

Viime viikonlopun vietimme Markuksen kanssa Raumalla, koska kummityttöni täytti kesällä neljä vuotta ja juhlat ehdittiin pitämään vasta näin elokuun puolessa välissä. Tilauksessa oli kuitenkin kakku, joka sisältää Minni Hiiren, sitruunatäytteen ja vadelmatäytteen. Lisäksi kakussa piti olla kermareunat ja sen päältä piti löytyä suklaata. Kaikki muu onnistui, mutta unohdin tuon suklaaosuuden ihan täysin. Onneksi synttärisankari itse ei kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota ja selvisin säikähdyksellä ;)


Kakku koostui tavallisesta kuuden kananmunan kakkupohjasta, sitruunavalkosuklaa-tuorejuustomoussesta ja vadelma-vaniljatuorejuustotäytteestä. Peitin kakun vaniljakreemikermavaahdolla ja kuorrutin pinnan sokerikuorrutteella. Reunat koristelin pursottamalla kahdella erivärisellä vaniljakreemikermavaahdolla. Minni Hiiren toteutin sokerikuorrutteella ja koristekukat oli alunperin tarkoitettu Roosan yo-kakkuihin, mutta sopivat loistavasti myös pikkuprinsessan kakkuun! Lopuksi minun oli vielä tarkoitus ripotella valmiin kakun päälle "hiukan" glitteriä, mutta onnistuinkin kaatamaan purkista kunnon "keijun oksennukset" kakun päälle. Heh. Siinä se koko komeus sitten iloisesti kimalteli, vaikkakin synttärisankari oli ihan haltioissaan! Eli loppu hyvin kaikki hyvin!


Oli ihanaa leipoa taas pitkästä aikaa täytekakkua. Tämä on joka kerta tämä sama tarina, mutta kerronpa sen jälleen. Nyt kun meitä on täällä Turussa vain kaksi satunnaisesti herkkuja syövää ihmistä, en ole pitkiin aikoihin päässyt leipomaan kunnon täytekakkua. Kakun koristelu ja täyttäminen tuottivat taas sen kaltaista iloa, että haluaisin melkein välittömästi päästä tekemään uutta kakkua! Harmi vain, että seuraaviin juhliin on pitkä aika.. 

Kakkupohjan ohjeen olen löytänyt Ulla Svenskin Unelmakakut - kirjasta enkä sen koommin ole käyttänyt mitään muuta reseptiä, sillä tämä ohje toimii kuin unelma!! Täytteiden "ohjeet" olen kehitellyt omasta päästäni.



Tarvitset:

Kakkupohja:
6 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
(1 plo (mini) vaniljaesanssia)

Sitruunatäyte:
1 levy sitruunavalkosuklaata
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
1 sitruuna
5 liivatelehteä
1 prk Flora vispiä
(sokeria maun mukaan)

Vadelmatäyte:
1 pss pakastevadelmia
1 prk vaniljatuorejuustoa
5 liivatelehteä
1 prk Flora vispiä
(sokeria)

Kostutukseen:
maitoa

Lisäksi:
vaaleanpunaista sokerimassaa
3 prk Flora vispiä
sokeria
vaniljakreemijauhetta
punaista elintarvikeväriä
syötävää glitteriä

Koristeisiin:
vaaleanpunaista sokerikuorrutetta
mustaa sokerikuorrutetta
valkoista sokerikuorrutetta
musta elintarviketussi


1. Valmista kakkupohja päivää ennen kakun täyttämistä tai jäähdytä kakku hyvin ennen täyttämistä. Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkauksen aikana voit sekoittaa vaahdon joukkoon vanilja-aromia. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita varovasti reunoja myöten, kunnes jauhot ovat sekoittuneet vaahtoon ja muodostaneet tasaisen taikinan. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla kokeiltaessa läpikypsä. Jäähdytä hyvin.

2. Valmista seuraavana päivänä täytteet. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Valmista sitruunatäyte. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Vatkaa tuorejuuston rakenne rikki ja sekoita suklaa siihen. Purista seitruunasta mehu ja lisää tuorejuusto-suklaaseokseen. Vatkaa Flora vispi kuohkeaksi vaahdoksi ja mausta halutessasi sokerilla. Kiehauta tilkka vettä kattilassa. Purista liotetuista liivatteista vesi pois ja sekoita kiehuvan veden joukkoon. Sekoita kunnes liivatteet ovat kokonaan liuenneet. Kaada liivateseos suklaa-tuorejuustoseoksen joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma varovasti sekoitellen. Aseta ensimmäinen kerros kakkupohjaa reunavuokaan ja kostuta se maidolla, kaada sitruunatäyte pohjan päälle ja aseta seuraava kakkukerros täytteen päälle. Aseta kakku jääkaappiin hyytymään siksi aikaa, kun valmistat vadelmatäytteen.

3. Sulata vadelmat joko pöydällä tai mikroaaltouunissa. Liota liivatteita kylmässä vedessä, kunnes ne ovat pehmenneet. Muussaa vadelmat ja sekoita vaniljatuorejuuston kanssa. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi ja mausta sokerilla. Sulata liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja kaada tuorejuusto-vadelmaseokseen. Lisää lopuksi vatkattu kerma varovasti käännellen. Kostuta kakkupohja maidolla ja kaada vadelmatäyte päälle. Siirrä viimeinen osa kakkupohjaa kanneksi ja aseta kakku jääkaappiin hyytymään mielellään yön ylitse.

4. Seuraavana päivänä, kun kakku on täysin hyytynyt, poista reunavuoka ja siisti kakun reunat tasaisiksi. Vatkaa puolet kermoista vaahdoksi, lisää joukkoon sopiva määrä vaniljakreemijauhetta, sokeria ja punaista elintarvikeväriä. Vatkaa loput kermasta vaahdoksi ja lisää joukkoon ainoastaan vaniljakreemijauhetta ja sokeria. 

5. Vuoraa kakku vaniljakreemikermalla ja kaulitse päälle sopivan kokoinen sokerikuorrutelevy. Pursota reunat kahdella erilaisella tyllalla vuorotellen. Pursota kakun päälle ruusukkeita, valmista Minni Hiiri - koriste ja sokerikukkaset. Koristele lopuksi glitterillä.




Tsemppiä alkavaan viikkoon,

Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti