Heippa!
Terkkuja täältä särkylääkkeiden ja polvikipujen luvatusta maasta. Tai asunnosta. Tai ihan vaan terkkuja mun paskalta polvelta!
 |
| Lenkin jäljiltä! |
Tiistaina oli oikea kiukkupäivä. Siis todellinen kiukkupäivä. Mikään ei luistanut, olin väsynyt, sali ei kiinnostanut, ihmisten seura ei kiinnostanut, toisten mielipiteilläkään ei olisi voinut olla vähempää väliä. Siispä sali ja sen päivän treenit jäivät kokonaan väliin ja kävimme ainoastaan kaupassa, pyörillä kylläkin. Nyt joku siellä ajattelee todennäköisesti: "Kyllä minun kiukut ainakin katoavat, kun pääsen salille raudan kimppuun". Trust me, olen kerran kokeillut ja minulla ei käynyt niin. Sillä kyseisellä kerralla loukkasin käteni ja rintalihakseni monen päivän ajaksi ja loppujen lopuksi sain Markuksenkin suuttumaan ja jättämään minut yksin käyrätangon kanssa vääntämään epätoivoisia ja huonoja hauiskääntöjä. Ei enää ikinä uudestaan.
Kauppareissukin oli ihan omaa luokkaansa ja täydellinen fiasko. Selvisimme kuitenkin kotiin asti ja kokkasimme taivaallista ruokaa Ruoka & Viini -lehden huikealla reseptillä. Hyvä ruoka paransi mielialaa jonkin verran, muttei laannuttanut kiukkua kokonaan.
Eilen päätin jo töissä korvata hukatun treenipäivän välittömästi töiden jälkeen muutaman kilometrin juoksulenkillä. Olin päättänyt ottaa riskin ja testata, josko polveni kestäisi jo aerobista liikuntaa. Vedinkin heti kotiin päästyäni juoksutrikoot ja treenipaidan päälle ja suuntasin tossuni kohti asvalttia. Virhe. VIRHE. Päätin jo kotona ottavani lenkin "kevyesti", eli antaisin itselleni luvan kävellä myös välillä, jotta polvikivut eivät yllättäisi. Ne kuitenkin ilmestyivät salakavalaakin salakavalammin ja aiheuttivat tuskaa paluumatkalla noin kilometrin päässä kotoa. Kivut pahenivat pahenemistaan ja kotona polvisärky oli jo ihan huikea.
Nukahdin lenkin jälkeen sohvalle välittömästi, kun iskin pääni tyynyyn. Kun sitten vihdoin havahduin Markuksen tullessa kotiin, polvi tuntui ihan hyvältä. Ajattelin hyvin naiivisti vain kuvitelleeni sen kaiken kivun, mutta ensimmäisten askelten jälkeen totesin sen kuitenkin olevan totista totta. Rappusten kulkeminen alas ei onnistunut ollenkaan, joten yhden kerroksen käveltyäni hyppäsin hissiin. Salille oli kuitenkin pakko päästä, koska olimme Markuksen kanssa niin sopineet. Piste. Patellajännetuki jalkaan ja hel**tin kireälle, jotta jänne ei pääsisi juurikaan liikkumaan. Rikkinäistä jännettä kiristäessä kipu käy suhteellisen kovaksi, ihan näin nippelitietona voin paljastaa, mutta selvisin salille suhteellisen hyvillä mielin. Kunnon selkätreeni teki todellakin terää, vaikka polvi ei ollutkaan tästä asiasta täysin samaa mieltä. Maastaveto (voimatreeninä) rikkinäisellä polvella on aika herkullista, by the way.
Tänään aamulla punnitsin sängyssä ennen nousemista polven kuntoa ja totesin sen olevan ihan ookoo. Kävelin rappuset alakertaan ja vasta viimeisten askelmien aikana huomasin kipua. Töissä kävelin rappusia päivän mittaan useita kertoja edes takaisin ja polvi tuntui koko ajan paremmalta. Punnitsin pitkään, pitäisikö minun vain yksinkertaisesti käydä ottamassa nyt se kortisonipistos, mutta päädyin lopulta kieltävään vastaukseen. Nyt polvi toimii, muttei todellakaan kestä juoksemista/pitkää kävelylenkkiä, mutta kortisoni saa kuitenkin odottaa. Punnitsen vaihtoehdot uudestaan, jos kivut pahenevat tai eivät katoa millään. Tällä hetkellä mennään vahvassa särkylääkeboostissa, joten kaikki hyvänolontuntemukset saattavat olla täysin valheellisia.
Mitä tästä opimme: Älä lähde lenkille, jos olet saanut polvesi hajoamaan juuri lenkkeilemällä.
 |
| Kuvaa lauantailta! :) |
Kuitti,
Viivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti