Tankkauspäivä vol 1

Heippa!

Lauantaina tosiaan oli se viisi viikkoa odotettu tankkauspäivä, jona siis sai syödä mitä ikinä halusikaan, kunhan keskittyi päivän aikana hiilihydraattien syömiseen ja vältteli rasvaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta mikä tämä tankkauspäivä nyt sitten ensinnäkin oikeasti on ja miten se minulla sitten loppujen lopuksi sujuikaan?

Tankkauspäiviä harrastetaan pitkään dieetillä ollessa, sillä keho ei kestä jatkuvaa miinuskaloreilla etenemistä kovin pitkään. Kun kroppa tajuaa, että ruokaa ei vain yksinkertaisesti ole lähitulevaisuudessakaan tulossa, se alkaa toimia pikku hiljaa säästöliekillä ja tarttuu jokaikiseen suupalaan ja kaloriin kuin viimeistä päivää. Hikoilu vähenee, väsymys iskee ja dieettiläisen painajainen tapahtuu eli paino lakkaa tippumasta ja rasva pidemmän päälle palamasta. Kaikki edellä mainitut asiat kiteytyvät lyhyesti ja ytimekkäästi seuraavaan: aineenvaihdunta on hidastunut. Jotta keho saadaan jälleen toimimaan optimaalisesti treeniä ja painonpudotusta ajatellen, pidetään dieetillä tankkauspäivä, jonka aikana on tarkoitus syödä mahdollisimman paljon hiilihydraatteja ja vähentää hetkellisesti proteiinin saantia sekä vältellä rasvapommeja. Tällöin lihasten glykogeenivarastot täydentyvät, aineenvaihdunta tehostuu ja kroppa jaksaa jälleen treenata kovaa. Tankkauksen aikana painon tulisi myös nousta, sillä glykogeenin muodostuminen sitoo myös vettä. Jos paino ei tankkauksen aikana nouse, jokin on mennyt vikaan ja tankkaus epäonnistunut.

Lyhykäisyydessään ja pintaa raapaisten tankkauspäivä tarkoittaa siis tuota ja itse suoritin moisen överipäivän lauantaina. Ajattelin nyt hiukan valottaa tankkauspäivän fiiliksiä, sillä kaikki ei mennyt kuten elokuvissa ja päivä päättyi lopulta todella huonoon oloon ja "Ei enää ikinä" - tyyppisiin ajatuksiin. 

***

Klo 7:00

Herään spontaanisti maha muristen enkä saa enää unta. "TANKKAUSPÄIVÄ!" on ensimmäinen ajatukseni herättyäni. Alan jo kovasti suunnitella kaikkea, mitä syön tämän päivän aikana ja varsinkin aamupalaksi. Olen nykyään, yllättävää kyllä, aamupala ihminen henkeen ja vereen, minkä takia 80 % päivän ruokasuunnitelmista liittyy juuri aamupalaan. Torstaina ja perjantaina kävimme hakemassa leipää, leivänpäällisiä ja muita tykötarpeita tätä kauan odotettua H-hetkeä varten ja nyt vain makaan sängyssä odottaen noita kaikkia herkkuja. Pyörin sängyssä vielä puolisen tuntia, minkä jälkeen nousen kokkailemaan. 

Yllättäen ensimmäisenä käteen tarttui ruokakermaa, jonka ansiosta munakokkeli maistui ihan taivaalliselle! Tai no, sietääkin, kun kermaa upposi kuuden munan munakokkeliin melkein kaksi desiä...

Klo 9:00

Kaikki alkaa olla valmista. Paistoin täysjyväjauhoista tehtyjä pannareita, joista jo haaveilen vaahterasiirapin ja kermavaahdon kanssa. Ensin pitää kuitenkin syödä näitä kaikkia muita herkkuruokia. Paistoin ison annoksen munakokkelia ja upotin annokseen melkein purkillisen ruokakermaa, hupsista. Munakokkeli maistui kuitenkin ihan taivaalliselle. Kaveriksi lautaselle tiensä löysi myös täysjyväcroisantti, vaalea Lidlin paistopisteen sämpylä, sulatejuustoa, ilmakuivattua kinkkua, vahvaa Keski-Eurooppalaista vuorijuustoa, raejuustoa sekä kurkkua ja tomaattia. Maha alkoi tulla vastaan jo toisen sämpylän puolikkaan kohdalla, vaikka jäljellä oli vielä vaikka ja mitä. Miten se mahalaukku voi näin nopeasti pienentyä?! Eihän dieettiä ole takana kuin vasta viisi viikkoa ja juuri viisi viikkoa sitten tämä "brunssi" olisi ollut ihan passeli aamupala. Minttukaakao kylkeen ja avot.

Klo 9:30

Olen selättänyt leivät ja napsinut viimeiset munakokkelin palat lautaselta. Seuraavaksi käyn kiinni pannareihin, joita olen koko aamupalan ajan kuolannut. Iso annos vaahterasiirappia ja kunnon töräys kermaa päälle. NAM! Siis näitä olen kaivannut! Croissantti oli varsinainen pettymys eikä ilmakuivattu kinkkukaan oikeastaan maistunut edes hyvälle. Mutta nämä pannarit. Jos maha ei olisi näin pinkeänä, ottaisin vielä lisää. Annos jää kuitenkin kahteen pannariin, koska en vain pysty. Mahtoikohan tämä mennä nyt jo överiksi. Foorumilla nimittäin varoiteltiin vetämästä itseään ähkyyn...

Klo 10:00

Ostimme perjantaina Cittarista Kinder Buenoja, koska niitä molempien teki mieli. Ostimme myös tarjouksesta irtokarkkeja ja niihinkin olisi kiva käydä käsiksi. Syön sekä Kinder Buenon, että maistelen muutamia irtokarkkeja, kuitenkin hillitysti ja max. 100 grammaa, tuskin sitäkään. Olo on kuin jalkapallolla, mutta olen iloinen tästä ihanasta päivästä.

Klo 12:00

Pakkaamme tavarat kasaan katsottuamme pari tuntia Netflixiä ja suuntaamme autolle tarkoituksenamme siirtyä keskustaan Hansamaniaa ihmettelemään, vihkisormuksia sovittelemaan ja lopulta syömään sushia ja korvapuusteja. Vaikka vihkisormusten sovittelu onkin jännää, odotan jo malttamattomana ruokaa. Noh, koska sitä siis kerrankin saa. That's all.

Klo 14:00

Maha on edelleen ihan piukeana, mutta siirrymme kuitenkin Hanko Sushiin syömään. Ruokaa odotellessa kumoan pullollisen Coca Cola Zeroa ja käyn kiinni sushiin kuin viimeistä päivää. Ruoka on hyvää, vaikkakin riisi on ihan tajuttoman mautonta. Teemme itsekin parempaa sushia... Pienoinen pettymys, mutta kyllä se nyt paremmalle maistui kuin parsakaalikeitto raejuustolla. Puolessa välissä mahalaukku alkaa taas oireilla täyttymisensä takia. Ei pystyisi, mutta pakko ahtaa. Ugh. Kaikki syöty.

Klo 14:30

Täällä sitä ollaan, Cafe Brahessa, valtavat korvapuustit nenän edessä ja taivaalliselta tuoksuva Chai latte siinä vieressä. Mmmmmh, chai latteakin olen näemmä kaivannut enemmän kuin muistinkaan. Myös korvapuusti on kuin lahja taivaasta. Ainoa ongelma tässä kuitenkin on, ettei tämä ihanuus mahdu enää mahaan. Puolessa välissä korvapuustia huomaan närppiväni sitä kuin pahaa ruokaa. Lopetan suosiolla kesken ja pakkaan tuon ihanuuden mukaan syödäkseni sen välipalaksi Raumalla. 

Markuksen Jollassa ei tuo kamera pelaa ihan niinkuin pitäisi. Mutta pääasia on, että korvapuusti on ikuistettu ❤

Klo 16:00

Piipahdamme vielä Ikeaan ennen Raumalle lähtöä ja poistuessamme näen ihania pehmistötteröitä. Nam. Mieli tekisi, mutta jätän suosiolla väliin. Maha ei vain vetäisi edes moista herkkua. Nukahdan autoon melkein välittömästi kasitielle päästyämme. Ruokalepo on kyllä paikallaan.

Klo 18:15

Saavuimme Raumalle ja purimme kassit. RUOKA-AIKA! Välipalaksi syön jäljelle jääneen korvapuustin riisifrutin kanssa. Hyvää! Maha vain tulee tästäkin herkusta mahdottoman täyteen. Liikkuukohan sieltä mahalaukusta oikeasti mikään ulos? Ei ainakaan nimittäin tunnu siltä. Välipalan jälkkäriksi muutamia irtokarkkeja, mutta raja tulee hyvin hyvin nopeasti vastaan jo muutaman karkin jälkeen.

Klo 19:30

Alamme kokata päivällistä, vaikkei ole ollenkaan nälkä. Tarjolla on saksalaistyyppistä ruokaa: Krakovan makkaraa sinapin ja raastetun piparjuuren kera, voissa paistettuja schupfnudeleita ja hapankaalia sekä Lidlin paistopisteen tumma sämpylä margariinilla ja Bergkäsellä.

Kuva on kaikkea muuta kuin edustava, sillä mielenkiinto koko päivää kohtaan alkoi hiipua tässä vaiheessa jo aika pahasti...

Klo 20:15

Syömme. Tai siis kuvittelen syöväni. Saan väen väkisin tungettua puolikkaan makkaran ja pienen annoksen schupfnudeleita kurkustani alas. Haukkaan muutamaan kertaan leipää ja totean rajan tulleen todellakin vastaan. Jos vielä syön, oksennan lattialle. Leipä jää syömättä, samoin loppu makkara. Otan kännykän mukaan ja suuntaan yläkertaan makaamaan sänkyyn tuskissani. EI. ENÄÄ. IKINÄ. Olo on ihan hirveä. Jos käännän kylkeä, ruokamassa siirtyy auttamattomasti kohti ruokatorvea. Parempi pysytellä siis oikealla kyljellä ja selata samalla fitneksen SM-karsintojen kuvasatoa. Varsinaista itsepetosta... 

Klo 21:00

Uskallan siirtyä alakertaan juttelemaan appivanhempien kanssa. Olo on hutera ja hivenen pahoinvoiva. Mitään ei tee mieli, varsinkaan iltapalaa. Jääkaapissa odottaisi vielä ihania tuoreita hedelmiä ja karjalanpiirakoita, mutta kun ei vain pysty. Katsomme porukalla Netflixistä Hercule Poirotin, syön samalla hieman irtokarkkeja, mutta joudun tarkkaan valikoimaan, mitä karkkeja laitan suustani alas. Imeskelen hitaasti, ettei tule paha olo. Suklaata ei tosiaan tee mieli, hyi. Kaikki suolapähkinätkin jäävät syömättä. Nukahdan kesken leffaa ja herään vasta grande finalea varten.

Klo 23:30

Siirryn yläkertaan hammaspesulle. Paha olo on edelleen päällimmäisenä mielessä, vaikka sekin on jo hieman helpottanut. Jos mahakipukohtaus, joista olen kärsinyt satunnaisesti pian kolmen vuoden ajan, on tullakseen, olen pohjustanut sille ainakin hyvän sauman. Yleensä kivut ovat nimittäin tulleet juuri sellaisten päivien jälkeen, kun on tullut syötyä mitä sattuu. Onneksi Litalginit ovat mukana. Siirryn nukkumaan ja nukahdan melkein välitömästi.

Sunnuntai, 20.9.2015

Klo 08:30

Herään hyvin pirteänä ja energisenä. Suussa tosin maistuu ihan kissanpissa ja olo on muka krapulainen. Kaikki tämä namien ja hiilariövereiden takia?! Olo on turvonnut eikä edelleenkään kovin hyvä. Päätän lähteä purkamaan energiaa 45 min aamuaerobiselle. Lenkki lähtee tukkoisesti käyntiin, mutta luonnistuu lopulta erittäin energisesti kulkien. Maisemat ovat kauniit ja elämä hymyilee. Odotan jo malttamattomana paluuta normaaliin ruokavalioon. Aamupuuro siintää edessä ja odotan sitä innoissani. Huh, onneksi tankkauspäivä on vihdoin ohi.

Onni ja autuus.

***

En päässyt sunnuntaina käymään vaa'alla, mikä oli tavallaan hyvä, mutta tavallaan myös huono juttu. Maanantaina vaa'alla käydessäni (aamuaerobisen jälkeen tosin) paino oli noussut vain sata grammaa lauantaista. En ole nyt täysin vakuuttunut, että tankkaus olisi siis mennyt kokonaan perille. Tankkasin kuitenkin niin hyvin, kuin vähillä taidoillani osasin ja opin päivän aikana monia asioita tankkaamisesta. 

Ensi kerralla (viiden viikon kuluttua) toimin toivottavasti paljon fiksummin ja osaan välttää suurimmat ylilyönnit. Markuksen kanssa tankkauspäivän kulkua jälkeenpäin analysoineina päätimme, että ensi kerralla tankkauspäivä tulee pääpiirteissään muistuttamaan normaalia dieettipäivää, mutta hiilihydraatteja lisätään jokaiselle aterialle vähäsen. Herkut tulevat siten vasta pahnan pohjimmaisina, jos niitä ylipäänsä tekee edes mieli. Tästä tankkauspäivästä tosin jäi melkein puoli kiloa nannaa yli, joten eiköhän ne tuhota sitten viiden viikon kuluttua, vaikka tässä muuta sanoisinkin. 

Näin dieetin aikana kroppa selkeästi tottuu puhtaaseen ruokaan eikä ole enää niin vastaanottavainen moiselle roskalle, vaikka pää ja silmät muuta väittäisivätkin. Oloni ei ollut koko päivän aikana oikeastaan hyvä tai energinen, ennemminkin turvonnut, väsynyt ja onneton. Eikö karkkien juuri pitäisi tehdä onnelliseksi eikä päinvastoin?!

Olen siis hyvin kiitollinen, että kyseinen päivä on nyt iloisesti takana päin ja toivon, että elimistöni sai tuosta ruokamäärästä tarvitsemansa boostin aineenvaihdunnan tehostamiseen. Olisi myös todella ihanaa, jos tuolla ruokamäärällä immuunipuolustuskin saisi taisteltua tätä flunssavirusta vastaan entistä tehokkaammin ja paranisin tämän viikon aikana tästä viimeisestäkin nuhasta ihan kokonaan. 

Ihanaa viikonloppua kaikille,

Viivi

P.s. Sitä cappuccinoa en sitten koskaan juonut, sillä kroppa vältteli selkeästi ylimääräistä kofeiinia viimeiseen asti. Ehkä sitten ensi kerralla! ;)