Heippa!
En ole unohtanut blogia, vaikka olenkin pysynyt taktisesti hiljaa ikuisuudelta tuntuneen ajan. Yksityiselämässä on vain yksinkertaisesti tapahtunut lähiaikoina ihan liikaa asioita, minkä lisäksi lääkiksen ensimmäisen vuoden viimeiset tentit osuivat inhottavasti tuohon samaan myrskyn silmään. Kun tentit vihdoin oli tentitty, sain viettää ansaitut yhdeksän arkipäivää ja yhden sunnuntain lomaa, jonka aikana yritin epätoivoisesti palautua kaikesta myllerryksestä niin Turussa kuin Raumallakin. En vain löytänyt minkäänlaista inspiraatiota kirjoittamiseen ja pakko myöntää, että tuo kyseinen myyttinen asia, tai siltä se tätä nykyä tuntuu, on edelleen enemmän tai vähemmän hukassa. Tänään eräs työkaverini kuitenkin kysyi, bloggaanko edelleen, minkä jälkeen tunsin pienen piston sydämessäni. Siis minähän kyllä bloggaan, vaikka homma onkin ollut toistaiseksi hieman jäähyllä. Nyt kun katsoin vielä statistiikat täältä Bloggerin puolelta, tajusin, miten olen laiminlyönyt kaikki lukijanikin. Olisin tietysti voinut ilmoittaa pitäväni pienen hengähdystauon ja palata sitten takaisin, kun hyvältä tuntuu.
Noh. Se siitä. Nyt olen taas kirjoittamisen parissa ja pyrin aloittamaan inspiraation etsimisen pienillä arkisilla jutuilla ja siirrytään sitten pikku hiljaa taas lähemmäs sitä normaalia bloggaustahtia.
Lomani sujui ihan kivasti, vaikka näin arjen alettua alitajuntani näyttikin minulle keskisormea aamuherätyksen soidessa klo 06:45. Itsekin tosin nyrpistin nenääni, sillä viimeiset kaksi viikkoa arkiaamut ovat sujuneet enemmän tai vähemmän hitaissa merkeissä. Viikonloppuna pankkitilini näytti kuitenkin niin lohduttomalta, että töiden alkamiseen on helppo asennoitua edes hieman positiivisemmin, kuin mitä alitajuntani minulle yrittää kovasti kertoa. Olen lisäksi odottanut viime elokuusta asti pääseväni jälleen pipetoimaan ja tekemään virusopille sitä, missä olen oikeasti hyvä, siis labrahoitajan töitä! Pidän työssäni eniten siitä, että saan keskittyä sata lasissa yhteen tai kahteen tehtävään kerrallaan ja saan keskittää kaiken energiani käsityönä tehtävään pipetointiin ja nauttia sen vaatimasta tarkkuudesta ja työn haastavuudesta. Pidän tottakai myös näytteenottotyöstäni, mutta tämä piipertäminen on silti enemmän minun juttuni!
Ensimmäinen työpäivä sujui todella mukavasti, vaikka jäinkin vähän kaipaamaan viime vuoden liukuvaa työaikaani. UTUlab yhdistyi nimittäin vuoden vaihteessa TYKSLAB:iin, minkä seurauksena monia yliopiston käytäntöjä muutettiin. Uusilla työntekijöillä ei siis ole enää liukumaa, enkä siksi voikaan enää raahautua töihin seitsemäksi. Työpäivän aloittaminen kahdeksalta ei ole mielestäni vastenmielistä, ei missään nimessä, mutta jos vaihtoehtoina on päästä klo 14:40 tai 15:40 töistä, valitsisin tietenkin ensimmäisen sata kertaa mieluummin, jos minulla siihen mahdollisuus olisi. Toisaalta, tänään työpäivä kului todella nopeasti aina 15:40 asti, minkä takia oletan, että päivät eivät käy tylsiksi kesän muinakaan päivinä.
Tämän viikon tarkoituksena on perehtyä kesän työtehtäviini, jotka tosin ovat minulle jo viime vuodesta enemmän tai vähemmän tuttuja. Sainkin tänään alkaa jo aikalailla täysipainotteisesti hommiin ja voi pojat, kuinka kivaa työnteko virusopilla onkaan! Työporukkakin on edelleen niin huikea, että töihin meneminen helpottuu huomattavasti aamuherätyksistä huolimatta.
Muuten elämä on tällä hetkellä aika tasapaksua. Markus sairastaa inhottavaa flunssaa ja kotona arki rullaa kuten aina ennenkin. Treeni kulkee myös kivasti ja olo on energinen. Kunpa kesä vielä saapuisi jostain tuolta kevään selän takaa ja ilmat lämpenisivät siihen malliin, että päällystakin saisi jättää jo iltapäivästä kotiin.
Lopetan tältä kerralta lyhyeen tähän, jottei kauan kadoksissa ollut inspiraatio ylirasitu ja säikähdä heti ensimmäisellä kerralla pitkän tauon jälkeen. Pehmeä lasku ennen kaikkea!
Palaillaan,
Viivi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti